Näyttelijä, ohjaaja Kenneth Branagh jatkaa mestarietsivä Hercule Poirot -tarinoiden parissa. Branagh näyttelee itse Agatha Christien luomaa etsivää, aivan kuten edellisessä elokuvassa Idän pikajunan arvoitus.
Jo useaan otteeseen siirtynyt elokuva saa näillä näkymin ensi-iltansa Suomessa helmikuun 11. päivä – sattumalta samana päivänä kuin Branagh’n toinen ohjaus, Oscar-gaalan ennakkosuosikkeihin lukeutuva Belfast.
Kuolema Niilillä -elokuvassa nähdään muun muassa Gal Gadot, Annette Bening, Russell Brand, Sophie Okonedo, sekä Call Me by Your Name -tähti Armie Hammer. Hammerin rooli elokuvassa on merkittävä, ja elokuva-alalla on seurattu kuinka Disney aikoo hoitaa elokuvan saattamisen ensi-iltaan.
Hammeria syytetään muun muassa raiskauksesta, seksuaalisesta väkivallanteosta ja henkisestä pahoinpitelystä. Hammer on saanut kenkää monista projekteista, eikä hänellä tiettävästi ole enää manageria tai tiedottajaa.
Usein näin ison kohun vuoksi jopa elokuvia on jätetty julkaisematta: Kevin Spaceyn tapauksessa hänet kirjoitettiin ulos House of Cards -sarjasta, Netflix jätti Gore Vidalista kertovan elokuvan Gore julkaisematta ja Ridley Scottin All the Money in the World -elokuva kuvattiin osin uudelleen Christopher Plummer Spaceyn roolissa.
Katso elokuvan toinen traileri alta.