Uusi lisäys tulevan The Predator -elokuvan näyttelijäkaartiin – komediatähti tuli mukaan

Keegan-Michael Key on liittynyt The Predator -elokuvan näyttelijöihin.

8.1.2017 11:00

Key tulee esittämään miestä, joka auttaa elokuvan muita hahmoja taistelemaan ikonista avaruushirviötä vastaan.

Aikaisemmin on julkistettu, että Boyd Holbrook, Olivia Munn ja Trevante Rhodes tulevat näyttelemään The Predatorissa. Käsikirjoittaja-ohjaaja Shane Black (The Nice Guys) vastaa ohjauksesta.

Keegan-Michael Key tunnetaan parhaiten sketsiohjelmastaan Key & Peele. Hän on myös näytellyt muun muassa Fargon ensimmäisellä kaudella ja elokuvissa Keanu, Tomorrowland ja Miksi hän?.

The Predator saa ensi-iltansa helmikuussa 2018.

Lähde: Coming Soon

Lisää luettavaa