Uusi supersankari ottaa lain omiin käsiinsä – luvassa verinen kostotarina

Casey Affleck (kyllä, sen uuden Batmanin, Ben Affleckin veli) on ottanut oman tulevaisuutensa kätösiinsä, sillä hän on käsikirjoittanut uuden antisankarileffan nimeltä Villain (suomeksi pahis). Jos roolit eivät tule Caseyn luo, kirjoittaa Casey ne itse.

1.11.2016 14:02

Casey näyttelee pääosaa elokuvassa, joka kertoo megarikollisuuden halvaannuttamasta kaupungista. Päähahmo menettää kaiken, myös elämänhalunsa, kun hänen perheensä joutuu brutaalin murron kohteeksi. Kun muu perhe päätyy arkkuihin, jää Caseyn hahmolle kaksi luotia päähän, joiden takia hän kehittää supervoiman.

Voiman avulla hän näkee ihmisten menneisyyteen, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Alkaa kostomatka, jotta hän löytäisi miehen, joka tappoi hänen perheensä. Samalla antisankari putsaa kaupunkia rikollissaastasta.

Mutta kun miehen kostoreissun varrella tapahtuu yhä useampia ja väkivaltaisempia iskuja, saattaa hänestä kuitenkin tulla kaupungin pahin ja tunnetuin rikollinen sen sankaruuden sijasta.

Kuulostaa hyvältä. Katsotaan miten Casey pärjää veljelleen näissä trikookalsarihommissa.

Kuva: Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta

Lähde: Geek Tyrant

Lisää luettavaa