Vakuutusyhtiö sai Christian Balen kuriin

18.1.2011 14:58

Rajusta omistautumisesta tunnettu näyttelijä Christian Bale joutui hellittämään eläytymisen vimmaansa uudessa Taistelija-elokuvassa.

Vakuutusyhtiön sana oli lopulta liian painava Taistelija-elokuvan kuvauksissa, kun Bale olisi itse halunnut hypätä kolmikerroksisen talon ikkunasta. Stunttimies sai Balen harmistukseksi hoitaa homman.

36-vuotias näyttelijä on aiemmin laittanut kroppansa likoon – armotta. Vuoden 2004 The Machinist -elokuvan kuvauksiin Bale oli näännyttänyt itsensä nälkäkuoleman partaalle. Luuviulu sai kuitenkin väistyä heti kuvausten päätteeksi, kun Bale alkoi treenaamaan seuraavan vuoden Batman Begins -elokuvan nimikkorooliin.

”Fatmaniksi” kuvauspaikalla haukuttu Bale oli onnistunut lihasmassan hankkimisessa liian hyvin ja joutui laihdutuskuurille mahtuakseen Lepakkomiehen kumipukuun.

Bale jatkoi fyysisesti rankkojen roolien sarjaa jälleen vuoden päästä. Operaatio Rescue Dawn -elokuvan Dieter Denglerin roolissa Bale taltioi filmille totuuspohjaisen tarinan vankileirikarkurista, joka riutuu viidakossa luonnon armoilla.

Batman-roolinsa Bale toisti elokuvassa Yön ritari. Sarjan kolmas osa, Yön Ritarin paluu, tulee ensi vuonna.

Taistelija pohjautuu tositarinaan nyrkkeilijä Micky Wardin urasta ja elämästä. Mickya esittää Mark Wahlberg ja tämän isoveli-Dickya näyttelee Bale.

Taistelija-elokuvan Suomen ensi-ilta perjantaina 28. tammikuuta.

Lähde: IMDB