1980-luvulla hurmannut saippuasarja Dynastia (Dynasty) sai viime syksynä uuden version, kun samanniminen sarja alkoi The CW -kanavalla Yhdysvalloissa.
Uusi versio ei jatka vanhaa tarinaa vaan aloittaa sen uudestaan, joten alkuperäisen sarjan perusteella voi odottaa tiettyjä juonenkäänteitä. Yksi odotetuimmista juonikuvioista sarjan alkupuolelta on Carringtonin perheen patriarkan Blaken ex-vaimon Alexiksen paluu perheensä elämään. Alkuperäisessä 1980-luvun versiossa Alexiksen roolia esitti palkitusti legendaarinen Joan Collins, jonka roolisuositusta pidetään yhtenä malliesimerkkinä televisiosarjan tarinaa sekoittavasta hahmosta.
Modernilla otteella vanhaa tarinaa kertova uusi Dynastia toi odotetun hahmon ruutuun muutamia jaksoja alkuperäistä aikaisemmin, eikä Alexiksen (Nicollette Sheridan, Täydelliset naiset) sisääntulo jää varmasti keneltäkään huomaamatta.
SPOILER ALERT!!
Carringtonin suku on kokoontunut hautaamaan suvun päämiehen, Blaken isän, joka kuoli sydänkohtaukseen epäselvässä tilanteessa. Blaken pitäessä dramaattista ja itsetutkiskelua täynnä olevaa muistopuhetta isästään musiikki voimistuu voimistumistaan, ja kliimaksin hetkellä kirkkosalin ovet avautuvat paljastaen näyttävästi pukeutuneen Alexiksen, joka sanoo:
-Anteeksi, että olen myöhässä. Liikenne oli v****maista.
Katso koko kohtaus alta!