Videopätkä: Marlon Brando hassutteli edesmenneen Larry Kingin haastattelussa – Lauloivat ja suutelivat toisiaan

AOP

Muistoja vuodelta 1994.

Juontajalegenda Larry King kuoli reilu viikko sitten. Kingin parhaita haastatteluja onkin muisteltu pitkin mennyttä viikkoa. Independent muistuttaa, että yksi niistä on vuonna 1994 äänitetty haastattelu näyttelijälegenda Marlon Brandon kanssa.

Tietojen mukaan Brandon kustannussopimus velvoitti hänet tekemään vähintään yhden haastattelun muistelmaansa Brando koskien. Hän valitsi Larry Kingin ohjelman, koska se tuntui aidolta ja suorapuheiselta. Myöhemmin King muisteli haastattelua ja sanoi ettei voi unohtaa sitä.

Brando haastatteluja harvakseltaan ja hassutteli paljon niiden aikana. Brando muun muassa nappasi Kingin nenästä kiinni kesken kysymyksen. Alta nähtävältä videolta voi katsoa, kuinka Brando oli saanut Kingin laulamaan kanssaan haastattelun lopuksi, jonka jälkeen hän suuteli Kingiä suulle.

YouTube video

Aiheeseen liittyvät jutut