Näyttelijälegenda Al Pacino täyttää tänään pyöreitä vuosia. Pacino syntyi 25. huhtikuuta 1940 New Yorkin Harlemissa.
Hänen uransa alkoi teatterinäyttelijänä, mutta teatteri ei ole kadonnut vuosien saatossa mihinkään: Pacino näyttelee toisinaan edelleen näyttämöillä, joskin harvemmin. Hänen viimeisimpiin teatterirooleihinsa lukeutuu David Mametin tuore näytelmä China Doll, jota esitettiin Broadwaylla vuosina 2015–16.
Pacinon ensimmäinen päärooli oli elokuvassa Paniikki piikkipuistossa vuonna 1971. Vuotta myöhemmin hän tietysti teki läpimurtonsa Francis Ford Coppolan Kummisedässä, ja loppu on historiaa. Pacino sai ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa, mutta boikotoi seremoniaa, koska sai ehdokkuuden parhaasta sivuosasta pääosan sijaan. Pacinon mukaan hänen olisi kuulunut olla pääosa-kategoriassa, koska häntä näkyi elokuvassa enemmän kuin pääosaan kampanjoitua Marlon Brandoa.
1970-luku oli näyttelijälle kuitenkin elokuvallisesti hyvää aikaa: Kummisedän jälkeen tuli tietysti myös elokuvan yhtä menestyksekäs jatko-osa, Serpico – kadun tiikeri, Hikinen iltapäivä ja Ja oikeutta kaikille. Kaikista näistä hän nappasi Oscar-ehdokkuudet, mutta ei voittanut palkintoa.
Suurin vääryys tapahtui ehkä 1975, jolloin Art Cagney palkittiin Oscarilla parhaasta miespääosasta elokuvasta Harry ja Tonto. Taakse jäivät Pacino (Kummisetä osa II), Jack Nicholson (Chinatown), Dustin Hoffman (Lenny) ja Albert Finney (Idän pikajunan arvoitus).
1980-luku jäi työn puolesta hiljaiseksi: vain viisi elokuvaa, eikä paljoa teatteriakaan. Cruising – yön kuningas oli lupaava alku, mutta sitä pidettiin liian rohkeana aikaansa nähden. Toisaalta yksi Pacinon uran määrittävimmistä elokuvista on 80-luvun helmi: Brian De Palman Scarface –arpinaama sai ensi-iltansa vuonna 1983.
Vasta 1990-luvulla alkoi kuitenkin Pacinon uusi tuleminen: Warren Beattyn sarjakuvaleffa Dick Tracy toi hänelle heti kärkeen Oscar-ehdokkuuden. Samana vuonna ilmestyi myös odotettu Kummisetä osa III, mutta se ei saanut enää aikaiseksi kovinkaan suurta innostusta, ainakaan jos vertaa edellisiin osiin.
Vuosi 1992 osoittautui kuitenkin käänteen tekeväksi Pacinon uralla: rooli Myyntitykit -elokuvassa toi hänelle Oscar-ehdokkuuden parhaasta miessivuosasta ja Naisen tuoksu parhaasta miespääosasta. Naisen tuoksu toi Pacinolle viimein kaivatun ja ansaitun Oscar-palkinnon.
Ura lähti uudelle kierrokselle: Carlito’s Way, Heat – ajojahti (jossa hän vihdoin pääsi näyttelemään ystävänsä Robert De Niron ensimmäistä kertaa yhdessä), Donnie Brasco ja The Insider – sisäpiirissä. Voisi sanoa, että erittäin onnistunut vuosikymmen.
2000-luvulla elokuvien puolella oli havaittavissa pientä hiipumista, vaikka Christopher Nolanin Insomnia onkin hyvä elokuva. Sen sijaan Pacino aloitti menestyksekkään yhteistyön HBO:n kanssa. Ensin minisarjassa Angels in America, joka toi hänelle ja Meryl Streepille Emmy- ja Golden Globe-palkinnot.
Myöhemmin 2010-luvulla Pacino palasi HBO:lle tekemään jopa kolme tv-elokuvaa: You Don’t Know Jack, Phil Spector ja Paterno, jotka kaikki ovat melko hyviä elokuvia. 2010-luku on ollut Pacinolle indie-elokuvien aikakautta, mutta ennen vuosikymmenen loppua Pacino sai vielä toisen paluunsa.
Ensimmäiset yhteistyöt Quentin Tarantinon kanssa elokuvassa Once Upon a Time… in Hollywood, sekä Martin Scorsesen kanssa The Irishmanissa, joka toi Pacinolle ensimmäisen Oscar-ehdokkuuden yli 25-vuoteen. Hänestä tuli sen jälkeen kaikkien aikojen kolmanneksi eniten Oscar-ehdokkuuksia saanut miesnäyttelijä.
Voi sanoa, että 2020-luku on lähtenyt myös käyntiin erittäin lupaavasti. Amazon-sarja Hunters kertoo natsienmetsästäjistä, ja on saanut hyvän vastaanoton. Pacino näyttelee tositapahtumiin pohjautuvassa Axis Sallyssa runoilija James Laughlinia. Ja ilmeisesti Pacinon intohimoprojektikin liikkuu vihdoin eteenpäin.
Hän on intohimoinen Shakespearen näytelmien ystävä, ja vastikään ilmoitettiin vihdoinkin elokuva Kuningas Lear, jossa Pacino pääsisi näyttelemään ikonista ja vaativaa roolia.
