Vielä hetken Netflixissä: huippusarja kertoo Hollywood-legendojen rajusta kilpailusta keskenään – ohjelma joutui oikeusjutun keskelle

Sarja kertoo legendaarista näyttelijättäristä, jotka eivät tulleet toistensa kanssa toimeen.

10.2.2019 00:01

Feud-sarjan ensimmäinen tuotantokausi poistuu Netflixistä 5. maaliskuuta.

FX-kanavan tuottama Feud on antologiasarja, jonka ensimmäinen tuotantokausi on nimeltään Bette and Joan. Ensimmäinen kausi kertoo Bette Davisin ja Joan Crawfordin välisestä kilpailusta. Sarjassa seurataan kaksikon kiihkeää kinastelua vuonna 1962 ilmestyneen Mitä tapahtuikaan Baby Janelle? -elokuvan kuvauksissa ja sen jälkeen.

Pääosissa nähdään Jessica Lange, Susan Sarandon, Judy Davis, Jackie Hoffman, Alfred Molina, Stanley Tucci, Alison Wright, Catherine Zeta-Jones, Kathy Bates ja Kiernan Shipka.

Feud on saanut paljon kehuja kriitikoilta, mutta sarja joutui myös oikeusjutun keskelle. Legendaarinen Olivia de Havilland on yksi sarjan hahmoista, jota esittää Catherine Zeta-Jones. De Havilland ei kuitenkaan pitänyt häneen perustuvasta hahmosta eikä tämän käytöksestä sarjassa, joten hän haastoi FX-kanavan ja Feudin vastaavan tuottajan Ryan Murphyn oikeuteen. Juttu kuitenkin ratkesi Murphyn ja kanavan hyväksi.

Katso traileri alta.

Lähde: Flixable

Lisää luettavaa