Vielä hetken Netflixissä: Melko tuoretta vampyyrikauhua – ”paikoitellen aika karua katseltavaa”

Elokuvan Rotten Tomatoes -prosentti on 58.

12.6.2024 21:00

Blood (2022) poistuu Netflixin valikoimasta 20. kesäkuuta.

Brad Andersonin ohjaamassa kauhuelokuvassa juuri eronnut äiti ja sairaanhoitajana työskentelevä Jess muuttaa teinityttärensä Tylerin ja kahdeksanvuotiaan poikansa Owenin kanssa suvun vanhalle maatilalle. Yhtenä iltana perheen koira aistii jotain metsässä ja lähtee tämän perään. Muutama päivä myöhemmin koira palaa ja puree Owenia. Owen joutuu sairaalaan, ja hänen tilansa pahenee, kunnes Jess löytää järkyttävän parannuskeinon.

Pääosissa nähdään Michelle Monaghan, Skeet Ulrich, Finlay Wojtak-Hissong ja June B. Wilde.

Elokuvan Rotten Tomatoes -prosentti on 58. Episodin arviossa leffa sai kolme tähteä.

Blood pelaa korttinsa melko turvallisesti, vaikka se uskaltaakin olla paikoitellen aika karua katseltavaa, mikä ei toisaalta yllätä, sillä ohjaaja Brad Andersonin filmografiaan kuuluu muun muassa The Machinist”, kirjoitettiin arviossa.

Katso traileri alta.

Lisää luettavaa