Vielä hetken Netflixissä: Nainen aloittaa seksisuhteen oppilaansa kanssa – kotimainen leffa on upeasti kuvattu ja toteutettu

Kolmen tähden elokuva.

26.9.2022 20:00

Viulisti (2018) poistuu Netflixistä 5. lokakuuta.

Kotimainen draama kertoo huippuviulisti Karin Nordströmistä, joka menettää liikenneonnettomuudessa sormiensa tuntoherkkyyden ja alkaa nuorten viulistien opettajaksi. Karin päätyy aloittamaan seksisuhteen oppilaansa Antin kanssa.

Paavo Westerbergin ohjaustyön pääosissa nähdään Matleena Kuusniemi, Olavi Uusivirta, Samuli Edelmann ja Kim Bodnia.

Episodin arviossa Viulisti sai kolme tähteä.

”Elokuva on upeasti kuvattu ja toteutettu, eikä Westerberg petä henkilöohjaajana. Hahmot ovat monisävyisiä ja näyttelijät saavat itsestään esiin niin miellyttäviä kuin epämiellyttäviäkin puolia. Viulistin käsikirjoittanut, näyttelijänä paremmin tunnettu Emmi Pesonen selvästi tietää kuinka kirjoittaa luonnollista tekstiä. Käsikirjoituksessa on paljon pieniä ja nautittavia yksityiskohtia, mutta suuria kuvioita ja juoniratkaisuja olisi toivonut vielä hiottavan”, kirjoitettiin arviossa.
Katso traileri alta.

Lähde: Flixable

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia