Vielä hetken Yle Areenassa: Aika ennen M/S Romanticia – Kulttiklassikoksi muodostunut Ihmebantu sai ensi-iltansa 10 vuotta sitten!

Tarkoititko ihmelintu?

28.5.2019 12:30

Studio Julmahuvin ja M/S Romanticin tekijöiden yhtä legendaariseksi ja rakastetuksi muodostunut Ihmebantu on nähtävillä Yle Areenassa vielä reilu vuorokauden, huomiseen iltaan asti.

Seitsemän puolen tunnin jaksoa kattava mustan huumorin ryydittämä sketsisarja käsittelee aiheita aina arkisista tilanteista aivan päättömiin keksintöihin. Tommi Korpelan monologit ja Jani Volasen avautumiset ovat eritoten jääneet sarjan rakastajien mieleen.

Sarjan muissa rooleissa nähdään mm. Jukka Rasila, Elina Knihtilä, Kari Hietalahti ja Pirjo Lonka. Ihmebantu nähtiin ensimmäisen kerran 10 vuotta sitten, vuonna 2009.

 

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia