Viime kesänä naurattanut toimintakomedia muuttuu tv-sarjaksi

Mutta miten paljon sarjalla on tekemistä alkuperäisen elokuvan kanssa, se jää nähtäväksi.

29.9.2017 09:06

Elokuvateattereissa valitettavan vähän yleisöä kerännyt The Nice Guys tuodaan takaisin tv-sarjan muodossa.

Foxin sarja hyppää saasteisesta 1970-luvun Los Angelesista nykypäivään, jossa päärooleissa nähdään kaksi naista Ryan Goslingin ja Russell Crowen sijaan. Niinpä sarja saakin nimekseen The Nice Girls.

Sarjan pilotin käsikirjoittaa 3o Minutes or Less -elokuvan kirjoittanut Michael Diliberti. Alkuperäisen elokuvan käsikirjoittanut ja ohjannut Shane Black ei ole osallisena projektissa.

Lähde: The Hollywood Reporter

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia