Viime vuoden Oscar-voittajasta Heath Ledgerin seuraaja Jokerin rooliin?

Sori vaan kaikille faneille, mutta sydänkäpy Ryan Gosling on sanonut ei David Ayerin ohjaamalle Suicide Squad -elokuvalle ja sen tarjoamalle Jokerin roolille.

Gosling ei ollut valmis studion haluamaan usean elokuvan sopimukseen, jollaisen jokainen supersankarielokuvaan ryhtyvä joutuu näinä päivinä allekirjoittamaan.

Goslingin paikan saattaa kuitenkin ottaa viime vuoden miessivuosa-Oscarin ansaitusti pokannut 30 Seconds to Mars -laulaja Jared Leto, kertoo The Wrap sivuillaan. Mitään sopimuksia ei vielä ole kirjoitettu, mutta Leto on tiedon mukaan studion ykkösvalinta tällä hetkellä, ja näyttelijä on puheissa liittyä kasvavaan sarjispahisjoukkoon.

Letolla olisi kova paikka hypätä Heath Ledgerin saappaisiin, sillä edesmennyt näyttelijä teki Christopher Nolanin Yön ritarissa monien mielestä ikimuistoisen tulkinnan leveähymyisestä sarjakuvahahmosta. Leto silmäili aiemmin Marvelin Doctor Strange -pääosaa, joka meni kuitenkin Benedict Cumberbatchille.

Käsikirjoittaja Justin Marksin versio ei alun perin edes sisältänyt Jokerin hahmoa, mutta David Ayerin hypättyä kelkkaan, sai hahmo uuden elämän pahisten joukossa. Muita rooleja elokuvassa on tarjottu mm. Will Smithille ja Tom Hardylle.

(Episodi/ML)

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut