Viisi vuotta kateissa olleesta amerikkalaissotilaasta kaksi elokuvaa – toisen puikoissa The Hurt Locker -ohjaaja

17.6.2014 17:55

Bowe Berghdalista, amerikkalaissotilaasta, joka jäi omista sotilaistaan jälkeen lähellä tukikohtaansa ja joutui Talibanien vangitsemaksi, on tekeillä kaksi kilpailevaa elokuvaa. Ensimmäisenä omasta projektistaan ilmoittivat ohjaaja Kathryn Bigelow ja käsikirjoittaja Mark Boal, jotka tekivät yhdessä myös elokuvat The Hurt Locker ja Zero Dark Thirty.

Bigelow ja Boal ovat ilmeisesti tutkineet vangitsemistarinaa jo pitkään, mutta Berghdalin vapauttamisen jälkeen tapaus on taas noussut ajankohtaiseksi ja kerännyt ympärilleen paljon epäilyjä. Monet epäilevät erinäisiä yksityiskohtia, jotka liittyvät sekä sotilaan vangitsemiseen että hänen vapauttamiseensa.

Bigelow’n jälkeen omasta projektistaan ilmoitti myös In The Bedroom ja Little Children -elokuvat ohjannut Todd Field. Käsikirjoittaja-ohjaaja aikoo tehdä elokuvan, joka perustuu Rolling Stonen toimittajan, Michael Hastingsin Berghdalia käsittelevään artikkeliin America’s Last Prisoner of War. Field on kuitenkin myös adaptoimassa elokuvaksi Jess Walterin romaania Beautiful Ruins, joten saa nähdä, kumpi projekti tapahtuu ensin.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa