Voisiko Jodorowskyn Dyynistä tulla animaatioelokuva?

26.11.2014 15:32

Ari Folman (The Congress, Waltz With Bashir) olisi kiinnostunut muokkaamaan Alejandro Jodorowskyn Dyyni-vision animaatioelokuvaksi. Mitään ei ole vielä vahvistettu, mutta ajatuksella voi kuitenkin herkutella.

Frank Pavichin dokumentti Jodorowsky’s Dune (2013) kertoo Jodorowskyn kunnianhimoisesta ja sen vuoksi lopulta mahdottomasta yrityksestä muokata romaani valkokankaille 70-luvulla. Nähtyään dokumentin Folman ilmaisi kiinnostuksensa Jodorowskyn visiota kohtaan. Jodorowsky on arvellutkin, että on todennäköisesti vain ajan kysymys milloin joku kunnianhimoinen animaattori keksii tarttua hänen 300-sivuiseen kuvakäsikirjoitukseensa.

David Lynchin ohjaustyötä on elokuva Dyyni (1984), joka sai ristiriitaisen vastaanoton. Pääosassa nähtiin Kyle MacLachlan, joka on tunnettu Lynchin luoman Twin Peaks -televisiosarjan pääosasta. Elokuvasovitus jätti monet Dyyni-fanit varmasti pohtimaan, että millainen Jodorowskyn vision lopputulos olisi mahdollisesti ollut. Tämän uutisen myötä voivat alkaa pohdinnat siitä, että kuinka huikean tieteiselokuvan Dyynin eeppisestä ja valtavasta maailmasta Folman voisikaan saada aikaan nykypäivän tekniikalla.

Lähde: CinemaBlend

Episodi/RK

 

 

 

Lisää luettavaa