Nerokkaan, esiteini-ikäisen Artemis Fowlin isä kaapataan. Tämän pelastaakseen pojan on löydettävä keijujen mystinen hilavitkutin ja toimitettava se pahikselle.
Valitettavasti Artemisilla ei ole ollut aavistustakaan isänsä puuhista ja keijumaailman olemassa olosta. Keijuyhteisökin haluaisi aarteensa takaisin.
Artemis Fowl jäi koronan takia vaille teatterilevitystä, ja sen voi katsoa Disney Plus -suoratoistopalvelussa.
Elokuva perustuu suosittuun nuortenkirjasarjaan. On ok muuttaa tarinan kulkua ja jopa hahmoja sovitettaessa kirjaa elokuvaksi. Ongelmia tulee, kun tarina katoaa siirrossa kokonaan ja hahmot menettävät vähäisenkin persoonallisuutensa. On lähdetty tekemään uutta Harry Potteria ja epäonnistuttu surkeasti.
Kaikesta näkee, että tuotanto on ollut ongelmissa vuosia. On kuin olisi kuvattu useita eri versioita, jotka on hätäisesti ja rumasti silputen yhdistetty elokuvantapaiseksi. Kokonaisuus on yhtä hallinnassa kuin vähän väliä pitkin taivaita kieppuva kamera.
Näyttelijät ovat pulassa, kun kaikki on kuvattu green screenia vasten, ja jälkituotannossa kohtaukset on sullottu täyteen tietokoneella luotua kuvastoa.
Jouni Vikman
Tähdet ★