Hittisarja Game of Thronesin viimeisen kauden kuvaukset päättyivät Gwendoline Christien ja Nikolaj Coster-Waldaun osalta jo viime vuoden touko- ja kesäkuussa. Näyttelijäkaartin kokoontuminen Lontooseen lehdistötilaisuutta varten tuntuukin kiireisestä aikataulusta huolimatta isolta jälleennäkemiseltä. Coster-Waldau toteaa: ”On mukava tavata ihmisiä, joita ei ole nähnyt sen jälkeen.” ”…kun he kuolivat?”, yritän hämäystä. ”Niin, aina on se mahdollisuus”, näyttelijä virnuilee alta kulmain samalla, kun juonipaljastuksia vartioivat tuotantoyhtiön edustajat vetävät terävästi henkeä.
Naisritari Brienne on korostetusti erikoinen ja näyttävä tapaus miehisessä fantasiamaailmassaan. Silti hätkähdyttää, kun hahmoa näyttelevä, muutama sentti mittavaa Coster-Waldautakin pidempi Gwendoline Christie astuu Corinthean-loistohotellin huoneeseen haastattelua varten.
Upea ilmestys tuntuu täydelliseltä vastakohdalta kolholle, suurimman osan ajasta likaiselle Brienne of Tarthille, jonka perusilme on joko vihainen tai epätoivoinen. Näyttelijätär on kuitenkin äimän käkenä, kun kerron millainen reaktio oli Episodin toimistolla, kun esittelin haastateltavina olevien näyttelijöiden listaa: ”Vau, Jaime! Vau, Arya! Voih, Brienne!”
– Mitä se tarkoittaa, en ymmärrä?
– Ehkä he olivat pettyneitä, toteaa Coster-Waldau.
– Voi ei, he olivat pettyneitä, Christie räjähtää nauruun.
Se nauru kaikuu päivän mittaan useampaan kertaan hotellin käytävillä, sillä käytännössä jokainen toimittaja joutuu tarkistamaan, ettei helisevän murskaava äänivalli ole käräyttänyt heidän nauhureittensa virtapiirejä. Moni pohtii, voisiko siitä saada taatusti herättävän hälytysäänen. Näyttelijättären rauhoituttua vakuutan, että kyseessä on puhtaasti positiivinen reaktio.
– Ihmisillä on kyllä vahva tunnetason yhteys hahmoon, Christie analysoi. – Se johtuu mielestäni siitä, että vaikka Brienne on ulkoisesti hyvin vahva hahmo, hän on myös herkkä ja hauras. Sitä haavoittuvuutta tutkaillaan usein, ja usein sen tuo kivuliaastikin pintaan Jaime Lannister.
Vilkaisu kanssanäyttelijään laukaisee uuden naururymäkän.
– Ihmiset samastuvat niihin haavoittuvuuden hetkiin. Se lienee kaiken takana, se ja hahmon lannistumattomuus. Kaikki, yhteiskuntakin tuntuu olevan häntä vastaan. Hän on valinnut tiensä sen ulkopuolella. Vaikka hän ei suoranaisesti voita, hän ei suostu pysähtymään.
Briennen viimeinen taisto
Briennelle on luontaista, että paljon hänen itsetunnostaan riippuu siitä, kuinka hyvin hän toimii muiden palveluksessa. Aluksi hän haluaa päästä mukaan Kuninkaankaartiin, ja myöhemminkin hän haluaa olla muiden palveluksessa.
– Hänellä on vahva moraalinen kompassi, joka nähtiin jo kun Brienne sanoo Catelyn Starkille: ”Sinussa on rohkeutta. Ei ehkä taistelurohkeutta, mutta naisen rohkeutta.” Se on jotain mitä hän ei ole nähnyt aikaisemmin. Ehkä asia on olemassa vain Briennen alitajunnassa, mutta hän on suuremman voiman palveluksessa, naisen voiman, joka voi olla aivan yhtä suuri kuin miehen voima.
– Kun hän tapaa Jaime Lannisterin, hänessä herää jotain, joka liittyy henkilökohtaiseen yhteyteen toisen kanssa. Hän alkaa olla enemmän sinut uudessa roolissaan, ja hän osallistuu neuvotteluihin aktiivisesti. Mielestäni sitä nähdään ehdottomasti lisää uudella kaudella. Mielenkiintoisena monimuotoisuuden osoituksena alkaneesta hahmosta aletaan nähdä lisää puolia ihmisenä, Christie tasapainottelee juonipaljastuksia vältellen.
Jaimen pitkä matka
Lähes vuosi aikaisemmin päättyneiden kuvausten jälkeen näyttelijät ovat ehtineet tehdä muitakin töitä. Jaime Lannisteria näyttelevä Coster-Waldau tosin kertoo, että he ovat pystyneet tekemään muitakin projekteja samanaikaisesti hittisarjan kanssa.
– Kesäkuun jälkeen olen tehnyt jotain aivan muuta, tein dokumenttisarjan. Olen matkustanut ympäri Grönlantia. Sitten olen tehnyt kaksi elokuvaa.
Game of Thronesista tekee näyttelijälle merkittävän jo sen kesto.
– Pelkästään jonkin parissa työskenteleminen niin pitkään, tuskin kukaan meistä on tehnyt mitään sellaista, minä en ainakaan. Että tapaa samoja ihmisiä niin kauan ja usein, että kehittyy ystävyyksiä. Näyttelijän elämä on niin sirpalemaista. Sitä menee mukaan johonkin, tapaa tiettyjä ihmisiä pari kuukautta ja on luotava läheisiä suhteita hyvin nopeasti, Coster-Waldau toteaa.
– Se on osa työtä. Jo varhain uralla on opittava, että kun se on ohi, se on ohi, ja se on ok. On opittava päästämään irti, sen oppii nopeasti. Se on outo juttu, on oltava aito, samalla on osattava päästää irti, Coster-Waldau kertoo ja Christie nyökyttelee vierellä: ”Yeah:”
– Näyttelijän ammatti on outo, sillä hyvän lopputuloksen saamiseksi on pystyttävä aidosti saamaan yhteys toiseen ihmiseen, jonka kanssa työskentelee. Sorry, höpötän, mutta… Game of Thronesin juttu ovat sen ihmiset, kaikki hienot ihmissuhteet. Jopa hän edelleen vastaa puheluihini. Katsotaan miten se jatkuu…, Coster-Waldau saa Christien taas hekottamaan.
Coster-Waldau muistelee ensi askeleitaan sarjassa.
– Ajattelin, että vau, hullu maailma ja hieno hahmo. Sitten mietin, että miten ihmiset ikinä navigoivat tässä maailmassa, koska koko ajan sain muistella, että hetkinen, kukas tämä hahmo olikaan? Sittemmin se on ollut loputon sarja upeita yllätyksiä. Kun Ned Stark menetti päänsä, ajattelin, että tähänkö tämä päättyi, voiko tämä enää jatkua. Nyt tiedämme.
Jaime Lannisterin hahmo aloitti yhtenä sarjan vihatuimmista, mutta hän on muuttunut.
– Näin pitkässä sarjassa on hienoa, kun voi käyttää aikaa hahmon kehittämiseen. Aluksi Jaime nähdään vain tekojensa kautta ilman asiayhteyttä. Sitä ajatteli, että onpa mulkku jätkä. Hän teki kamalia tekoja, mutta hei, hän pelasti miljoona ihmistä polttokuolemalta, sehän on melko kilttiä. Ja kun jaime tapaa hänet…, Coster-Waldau viittaa peukalolla vierustoveriinsa –… havaitaan, ettei hän olekaan täysin itsekäs. Hän jopa yrittää pelastaa tämän naisen.
– Tai voisi sanoa, että minun hahmoni muuttaa sinun hahmosi!
– Sitä voisi kutsua klassiseksi naisversioksi tarinastani. Nainen pelastaa miehen.
Tuttuus ei silti helpottanut valmistautumista viimeiseen kauteen.
– Sitä luulisi, että kun hahmoa esittää pitkään, siitä tulisi helpompaa. Minusta ainakin tuntuu joka vuosi aloitan alusta. Teen kirjoittajat hulluiksi kysymyksilläni, koska en ymmärrä mitään, Coster-Waldau tunnustaa. – Kuvaukset kyllä kestivät pitempään. Kauden kuvaaminen tuntui kestävän ikuisuuden.
Christie väittää viettäneensä kuvauspaikalla Irlannissa rauhallista elämää vapaa-ajallaankin.
– Olin totaalisen tylsä, tein vain töitä ja istuin kotona. Mutta nautin kyllä siitä, kun keskellä yötä parkkeerasimme jonnekin, ja minut vietiin maskeerattavaksi ja puvustettavaksi, ja sitten vain odottelin kaiken muun valmistumista. Kun avasin oven, aamu sarasti jossain aivan jumalaisessa paikassa. Irlanti on aivan järjettömän kaunis maa. Nautin ulkona työskentelemisestä, minulla ei koskaan ole ollut ongelmia sen suhteen. Nautin luonnossa olosta, ja se myös auttoi työntämään epäuskoa taustalle. Sitä uskoi, että on jossain ihan eri paikassa.
Muistoja ja huhuja
Varman nettitiedon mukaan näyttelijätkään eivät tiedä kuinka sarja päättyy.
– Oikeasti? Coster-Waldau äimistyy ja Christie räjähtää räkätykseen kuin parvi kolmisilmisiä korppeja. – Ai tarkoitat sitä juttua. En todellakaan tiedä, ovatko he kuvanneet useita erilaisia lopetuksia. Se tuntuu maailman oudoimmalta huhulta.
– Keksitkö sinä sen? Christie kysyy syyttäen.
– HBO käyttää jo nyt valtavasti rahaa, tuntuisi oudolta, että he käyttäisivät vielä ylimääräiset satatuhatta puntaa väärien lopetusten kuvaamiseen… Coster-Waldau pohtii.
– Ehkä he tekivät niin, ja olet nyt sanonut sen julkisesti…, Christie henkäisee muka kauhuissaan.
– Olisihan se hienoa, että kuvittelisin nähneeni sarjan lopetuksen eikä se olisikaan niin!
Näyttelijät ovat rooleissaan tehneet mitä oudoimpia asioita. Christielle tulee mieleen heti yksi niistä:
– Purin irti miehen korvan ja syljin sen hänen kasvoilleen.
– Mieleeni tuli yksi hassu hetki… Coster-Waldau aloittaa.
– Voi ei…
– Ei kun tarkoitan sitä, kun istuimme hevosen selässä sidottuna selät vastakkain.
– Muistan, että et pystynyt istumaan aloillasi ja valitit kuinka epämukavalta se tuntui. Minä olen oppinut hyväksymään sellaiset jutut.
– Hän ei koskaan valita, Coster-Waldau toteaa muka vakavissaan.
– Hah hah hah, en ikinä! Christie hekottaa.
Coster-Waldau innostuu muistelemaan muitakin mieleen jääneitä hetkiä.
– Mieleen tulee parikin, ehdottomasti sekopäisin oli se… kuka oli se lapsi, jonka oli juostava ja imettävä äitinsä…
– Uuh, joo, olin unohtanut sen…
– Siinä oli järkeä hahmojen suhteet huomioon ottaen, mutta… en vain koskaan pystynyt katsomaan sitä kohtausta. Synkin hetki oli Shareenin polttaminen. Se oli nerokasta ja uskollista tarinalle, ja siinä oli järkeä, mutta…
– Niin synkkää, Christie täydentää.
Mutta mikä GoT:ssä kiehtoo vuodesta vuoteen? Coster-Waldau pohtii hetken.
– Se sijoittuu hulluun maailmaan, joka ei ole suoraan tunnistettavissa joksikin tutuksi. Samalla sen hahmoja on erittäin helppo ymmärtää. Se on niin hyvin kirjoitettu. Periaatteessa täysin erilaisia kuin me mutta silti samastuttavissa ja tunnistettavissa. Ajatellaan vaikka Brienne of Tarthia ja hänen herättämäänsä reaktiota. Ei tuolla pahemmin kävele naisritareita, mutta silti monet naiset samastuvat häneen.
On viimeisen kysymyksen aika. Kysyn, mikä olisi yksi neuvo, jonka he antaisivat itselleen, jos voisivat matkata takaisin vuoteen 2010 ennen sarjan alkamista. Se aiheuttaa paljon päänvaivaa, kunnes Gwendoline Christie pamauttaa:
– Et tarvitse proteiinipirtelöitä lihaksien kasvattamiseksi. Sen sanoisin itselleni.
– Tuo oli hyvä! Coster-Waldau innostuu. – Se ei ole hyväksi ruoansulatuksellesi!
– Kyllä, ravinteet saa hyvästä ruoastakin!
Tilaisuuden päättyminen iloiseen remakkaan saa ajattelemaan, että vaikka kahdeksannen kauden salat eivät paljastuneet, täytyy toivoa, että Brienne saa tilaisuuden räjähtää valloittavaan nauruun vaikka varman kuoleman edessä.