Return to Montauk

/ / GENRE ENSI-ILTA TÄHDET

Tutun tuntuinen kolmiodraama tarjoilee muutamia yllätyskäänteitä mutta ei onnistu koskettamaan päähenkilönsä narsismin takia.

Saksalaissyntyisen kirjailija Max Zornin (Stellan Skarsgård) mukaan ihmisellä on kuolinvuoteellaan vain kaksi katumuksen aihetta. Ihminen katuu jotain, mitä on joskus menettänyt sekä jotain tekemättä jäänyttä asiaa.

Maxin tuore romaani kertoo hänen omasta menneisyydestään, siitä kuinka hän 16 vuotta aiemmin jätti Rebeccan (Nina Hoss), tosirakkautensa. Aiemmin pelkkää fiktiota kirjoittaneen Maxin uutukainen on anteeksipyyntö, tunnustus ja katumusharjoitus. Max ei kuitenkaan ole mikään akateeminen pyhimys, vaikka sellaista esittää.

Maxilla on nykyään oma elämänsä Berliinissä, vaikka hänen rakas vaimonsa Clara (Susanne Wolff) asuu New Yorkissa. New Yorkissa tapahtui myös Maxin ja Rebeccan tulinen romanssi, ja siellä nainen asuu vieläkin. Elokuvan nimi, Return to Montauk, viittaa New Yorkin osavaltiossa sijaitsevaan pieneen kylään Long Islandilla, jossa vanha lempi roihahti.

New Yorkiin paluusta, ja etenkin Montaukista, muodostuu myös Maxin nykyisen elämän murroskohta. Ovatko kuolinvuoteen katumukset sittenkään kaiken sen vaivan arvoisia? Pitäisikö sitä vain päästää menneisyydestään irti ja olla onnellinen nykyisyyteen?

Max saa New Yorkissa viettämänsä viikon aikana melko paljon aikaiseksi. Erilaiset juonenkäänteet osoittautuvatkin elokuvan parhaaksi anniksi kuvallisen tarjonnan lisäksi. Ihmisistä paljastuu lyhyessä ajassa niin hyviä kuin huonojakin puolia, ja niitä päädytään lopulta setvimään melko ikävissäkin puitteissa. Varsinkin lopussa odottaa yllätyskäänne, joka muuttaa tarinan luonteen ja heittää koko elokuvaa siihen asti dominoineen Skarsgårdin tylysti syrjään.

Katsojakin voi lopulta huokaista ääneen, koska elämä ei olekaan pelkkää ruusuilla tanssimista.
78-vuotiaan saksalaisen Oscar-voittaja Volker Schlöndorffin elokuva on kuvallisesti kaunista katsottavaa ja pääosaesittäjät näyttelevät erinomaisesti, mutta siitä puuttuu kuitenkin inhimillinen tekijä. Ilman samastuttavia päähahmoja ei tämäkään draama oikein ota tuulta purjeisiinsa. Skarsgårdin, Wolffin ja Hossin kolmiodraama ei merkitse mitään, koska Skarsgårdin näyttelemä Max ei tunnu edes ihmiseltä, vaan on jonkinlainen proosallinen luomus. Hän puhuu omasta kirjastaan yhtä lakonisesti ja kylmästi kuin yrittäessään setviä rakkauselämäänsäkin.

Siksi surumielinen draama ei kosketa, vaan jää etäiseksi, jopa kalseaksi, siitäkin huolimatta, että pääosakolmikko näyttelee loistavasti. Maxin vaimo Clara on elokuvan ainoa hahmo, josta katsoja lopulta välittää. Hänessä on aitoa inhimillistä lämpöä.

On hyvin vaikea pitää draamaelokuvasta, jonka päähahmona on itsekeskeinen lurjus. Senpä takia Return to Montauk on melko haastava elokuva katsojalle, koska kiinnostaviin käänteisiin ei varsinaisesti saa otetta ja draama tuntuu hieman pakolla väännetyltä. Kauniit kuvat eivät koskettavaa draamaa tee, eivätkä hyvät näyttelijäsuorituksetkaan onnistu pelastamaan merkityksettömiä hahmoja. Se on oikeastaan harmi, sillä elokuvassa ei sinänsä ole mitään muuta vikaa.