Taikurileffat eivät viime aikoina ole olleet suuressa huudossa elokuvateattereissa. Christopher Nolanin The Prestige (2006) oli mainio mysteeri, mutta se menestyi vain kohtalaisesti. Tuore Steve Carellin ja Jim Carreyn The Incredible Burt Wonderstone menestyi vielä huonommin, se ei ole tuonut edes tuotantokustannuksiaan takaisin Yhdysvaltojen lippukassoilla. Niihin nähden huomattavasti kalliimpi Suuri puhallus on ollut todellinen yllätyshitti, joka pysytteli jenkkilistojen kärkikaartissa viikkoja ja keräsi hyvää suusta suuhun -kuhinaa katsojien keskuudessa.

Menestys on melko helppo ymmärtää. Konsepti menee kiinnostavasti yli pelkän leffataikuuden. Päähenkilöt eivät ole pelkästään taikureita. He ovat taikureita, jotka ryöstävät pankkeja esitystensä aikana ja jakavat rahat yleisöilleen. He ovat nenäkkäitä julkkiksia, jotka pitävät pilkkanaan virkavaltaa. Ja heidän perässään on salaperäisen oloinen myytinmurtaja, jota esittää aina karismaattinen Morgan Freeman.

Mystinen taustatekijä kutsuu kokoon neljä erilaista ja eripuraista taikuria: ylimielisen showmiehen (Jesse Eisenberg), hypnotisoijan (Woody Harrelson) ja kaksi apulaista, joiden tehtävä on pääasiassa näyttää söpöiltä. Heitä esittävät Isla Fisher ja Dave Franco. Jo nelikon ensimmäisestä esiintymisestä lähtien on selvää, ettei kyseessä ole mikä tahansa illuusioshow. Tällä temppuilulla on missio, ja sen selvittäminen on elokuvan juju enemmän kuin se, onko esityksissä kyse oikeasta taikuudesta vai ei.

Erotuksena Louis Leterrierin aikaisempiin toiminta- ja fantasiarymistelyihin Suuri puhallus antaa väkivallan sijaan tilaa viehättävälle vanhanaikaiselle keikkaelokuvalle ja jopa huumorille. Se rakentuu pitkälti elokuvan eri tahojen – taikureiden, heitä metsästävien etsivien, julmistuneen liikemiehen ja taikatemppuja paljastavan tosi-tv-tähden – välisille jännitteille. Kaikilla on oma lehmä ojassa, eikä kenenkään motivaatioista voi olla täysin varma. Erityisen herkullinen on Eisenbergin taikurin ja nelikon perässä olevan, Mark Ruffalon esittämän FBI-agentin välinen tahtojen taisto.

Toki mukana on myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita, huipennuksena Ruffalon ja Francon hahmon välinen pitkä ja monimutkainen kaksintaistelu ja takaa-ajo elokuvan puolivälin tietämillä. Elokuva suoltaa epäilyttäviä hahmoja ja vääriä johtolankoja sellaista vauhtia, että viihdyttävyys säilyy siinäkin vaiheessa, kun uskottavuuden rajat on ylitetty moninaisia kertoja ja viimeisen keikan toteutus on katsojalle niin itsestään selvää, että voi vain ihmetellä kuinka virkavalta ei sitä tajua.

Suuri puhallus rullaa hupaisana ja vauhdikkaana aivan loppumetreille, joiden aikana sitten sukelletaan todella syvälle kaikkea aikaisemmin nähtyäkin pilaavaan typeryyteen. Kannattaa kävellä ulos teatterista siinä vaiheessa, kun Ruffalon esittämä etsivä menee tapaamaan Freemanin hahmoa kaiken huipentavan taikurishow’n jälkeen.

/ 5 tähteä