Lontoon olympialaisten kunniaksi kaivamme esiin arkistojen aarteita. Vuonna 2005 julkaistu Top 10 -juttu listaa parhaat urheiluleffat kautta aikojen.
Teksti: Jussi Huhtala
10. Vamppi ja veteraani (1988)

Baseballin maailmaan sijoittuva Bull Durham eli Vamppi ja veteraani on Kevin Costnerin uran alun parhaimmistoa. Crash Davis (Costner) on alemman baseball-sarjan sieppari, jonka parhaat päivät pelaajana tuntuvat olevan takana.
Pelaamisen ohella hän saa valmennettavakseen taitavan mutta vähä-älyiseltä vaikuttava syöttäjälupauksen ”Nuke” Lalooshin (Tim Robbins), jolla on ”miljoonan dollarin käsi mutta viiden sentin aivot”.
Joukkueen groupie ja baseballfriikki Ann (Susan Sarandon) flirttailee sekä Crashin että Nuken kanssa. Vamppi ja veteraani onkin paitsi urheiluelokuva myös romanttinen komedia, jossa on seksuaalista jännitettä ja hupaisaa dialogia.
Useita urheiluaiheisia elokuvia ohjannut Ron Shelton (Mustat donkkaa tykimmin, Tin Cup), itsekin entinen baseballpelaaja, on parhaimmillaan tässä esikoisohjauksessaan.
9. Lagaan: Once Upon a Time in India (2001)

Lagaan on paitsi maailmanlaajuisesti menestynyt Bollywood-tuotanto myös erinomainen urheiluleffa. Pelinä on intialaisten kansallisurheiluksi muodostunut kriketti.
Eletään 1800-luvun loppua. Pienen Champaner-kylän maanviljelijät odottavat hartaasti monsuunisateita. Kun niitä ei tule, kyläläiset joutuvat pyytämään maaveron eli lagaanin maksuun helpotusta paikallisilta brittihallitsijoilta.
Verohelpotuksia ei tipu noin vain. Säälimätön brittikapteeni (Paul Blackthorne) haastaa kyläläiset krikettiotteluun. Jos kyläläiset voittavat britit ottelussa, heidän ei tarvitse maksaa lagaania. Peli on kyläläisille tuntematon, mutta itsevarma nuori Bhuvan (Aamir Khan) ottaa haasteen vastaan.
Bollywood-tyyliin Lagaan kestää lähes neljä tuntia ja sisältää taidokkaita laulu- ja tanssinumeroita. Krikettiotteluun valmistautumisen ohella Bhuvanilla on aikaa myös kehitellä romanssia.






































