Etsi
Marvel panostaa sarjakuvauniversuminsa neljännessä vaiheessa naissupersankareihin, joten tietenkin myös Scarlett Johanssonin Black Widow saa oman leffansa. Fanit voivat iloita.
Ant-Man and the Wasp on Marvelin kahdeskymmenes lippukassoilla avausviikonloppunaan ykköseksi noussut elokuva putkeen. Se on myös MCU:n kahdeskymmenes elokuva. Käsittämättömän hurja saavutus.
Stan Lee haastoi perustamansa POW! Entertainmentin oikeuteen toukokuussa, nyt hän luopui haasteesta.
Leikkaaja kertoi odotetusta jatko-osasta.
Mies on innoissaan mukanaolostaan Marvel-elokuvissa.
Elokuva sijoittuu 1990-luvulle, joten tämän takia näyttelijöitä nuorennetaan.
Ei. Siis ihan oikeasti ihmiset nyt taas: ei.
Lost-sarjasta maailmansuosioon noussut Evangeline Lilly tähdittää tänään ensi-iltansa saanutta Marvel-leffaa Ant-Man and the Wasp.
Leffan nimi todistanee faniteorian oikeaksi. Siis jos nimi pysyy samana ensi-iltaan asti.
Noh, eipä tätäkään sitten tarvitse enää pohtia.
Avengers: Infinity War on yksi kaikkien aikojen menestyneimpiä elokuvia. Eikä tietenkään yllätä, että leffalle on pohdittu pidennettyä versiota kotiteattereita varten.
Marvelin leffamaailma eli MCU on ollut alusta lähtien miesvoittoinen. Nyt siihen on tulossa muutos.
Supersankarit vanhuksina. Siinäpä idea, josta voisi tehdä vaikka elokuvan.