Disney-klassikot järjestykseen 9: Jokaiselle jotakin

Disney-studio pääsi jo 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä jyvälle koko animaatioalaa ja erityisesti Disneyn asemaa siinä järisyttäneestä tietokoneteknologiasta. 2010-luvulle tullessa se pystyi tekemään sillä mitä vain. Ja vuonna 2012 studio teki juuri niin.

5.3.2017 22:43

Iso kiitos Disneyn oikeille raiteille pääsemisessä uudella aikakaudella kuuluu John Lasseterille. Lasseter oli vuosikymmeniä aikaisemmin työskennellyt Disneyllä, ja häntä pidettiin tulevaisuuden kykynä. Myöhemmin hän sai kenkää ohitettuaan uudesta teknologiasta innoissaan pomojaan, mutta se johti puolestaan Pixar-studion nousuun.

Vuonna 2006 Disney osti Pixarin osaksi konserniaan, ja käytännössä siitä asti Lasseter on ollut valvontavastuussa kaikista studion animaatioista. Vuonna 2008 Lasseter vuorostaan näki Rich Mooressa lupausta tulevista suuruuksista ja pestasi tämän ohjaajaksi laatimaan videopelien maailmaan sijoittuvaa tarinaa. Lopputulos oli vuonna 2012 ilmestynyt Räyhä-Ralf.

Tiedän monen pitävän Räyhä-Ralfista, joten tämä saattaa olla ensimmäinen jo etukäteen uumoilemistani tapauksista, joissa oma ja yleinen maku eivät käy yksiin. Mutta tämän kolumnisarjan idea onkin laittaa Disneyn animaation oman makuni mukaiseen järjestykseen – mitä en ole koskaan tehnyt edes omin päin saati julkisesti.

Olemme jo siinä vaiheessa listaa, että Räyhä-Ralfkin hipoo jo ”ihan ok” -kategorian alalaitaa. Se ei vaan mielestäni ole mikään merkkiteos. Rich Moorekin saa armon, sillä hän on ohjannut myös Zootropolis – eläinten kaupunki -elokuvan, jonka päätymistä listalle saa odottaa vielä erinäisiä viikkoja.

Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin ei Räyhä-Ralf suomalaistenkaan mielestä animaatioiden saralla terävimpään kärkeen kuulu, jos katsotaan sen kollektiivista tulosta vuonna 2013, jolloin se saapui Suomen valkokankaille. Itse ilkimys 2, Frozen – huurteinen seikkailu, Lentsikat, Monsterit-yliopisto ja Croodit olivat (tässä järjestyksessä) vuoden aikana ensi-iltaan tulleet animaatiot, jotka peittosivat Räyhä-Ralfin katsojaluvuissa. Loppujen lopuksi se oli vuoden 23. katsotuin elokuva reilulla 107 000 katsojallaan – ei huono tulos tietysti sekään.

Elokuva kertoo pelihallin sulkemisajan jälkeen omaa elämäänsä elävistä tietokonepelien hahmoista. Nimihenkilö on kyllästynyt asemaansa pelkkänä voitettavana konnana, joka saa katsella sivusta pelin sankarin keräämiä mitaleita, vaikka hän on pelin kululle aivan yhtä oleellinen tekijä. Tilaisuuden tullen hän livahtaa hallin moderniin tieteisräiskintäpeliin, josta päätyy pikkutyttökilpureiden värikkääseen karkkimaailmaan.

Lähtökohta sinänsä on näppärä, ja tekijät onnistuvat erityylisten pelimaailmojen kuvaamisessa erittäin hyvin. Mutta kun karkkimaailma on vaarassa joutua Alien-elokuvat mieleen tuovien hirviöiden tuhoamaksi, mennään mielestäni näppärän rajan yli itsetarkoituksellisen puolelle. Kun toimintaa vuorotellaan eri puolien välillä, nousee päällimmäiseksi vahva ”jotakin jokaiselle” -tunne, jota kritisoin jo edellisen viikon Make Mine Music -animaation yhteydessä.

Disney-elokuvat ovat parhaimmillaan silloin, kun kaiken ikäiset katsojat löytävät niistä jotain itseään viehättävää. Silti niiden tärkein kohderyhmä on nuoremman pään yleisö. Onkin vaikea kuvitella, että pikkupoikia kiinnostaisi Ralfin rikkomispelin ja Hero’s Dutyn avaruustoiminnan jälkeen kilpaa-ajavien pikkutyttöjen karkkiautot. Niistä viehättyvät taas saattavat hyvinkin pitää avaruushirviöitä turhankin pelottavina olentoina.

Ennen Disney-pestiään Moore oli tehnyt muun muassa tv-sarjoja Simpsonit ja Futurama. Veikkaankin, että Räyhä-Ralfin aikaan hänellä oli vielä päällä niiden hipsteri-ironinen vaihde. Hän tuntuu Disney-animaatiossakin hakevan sarkastisia ja ehdoin tahdoin ärsyttäviä elementtejä. Vaikka esimerkiksi John C. Reilly on aivan loistava nimihahmon ääninäyttelijänä (ja erinomainen myös kevään Kong: Pääkallosaaressa), on Nelli Karamellin rooliin valittu Sarah Silverman makuasia. Itse pidän rääväsuisesta stand-up-koomikosta paljonkin, mutta tiedän hänen äänensä olevan monelle liitutaulun raapimista kynsillä.

Räyhä-Ralfin idea on iskeä silmää pelaajille, jotka tunnistavat oikeita pelejä ja niiden hahmoja elokuvan pelimaailmojen taustalla. Osa sen juonestakin perustuu elementteihin, joissa matkitaan pelien toimintaa, kuten Nelli Karamellin kilpurin rakentaminen autoleipomossa. Silti ei voi välttyä tunteelta, että vähän väliä toiminta pysähtyy jonkun pelaamisen seuraamiseksi olan yli tai vielä pahempaa, elokuvan oman pelin mainoksen ajaksi.

Räyhä-Ralf (Wreck-It Ralph)
2012
Disney-klassikko #52
Katselukertojen määrä: 2
Erityistä: Jatko-osa Wreck-It Ralph 2 on aikataulutettu vuoden 2018 maaliskuuhun.

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia