Fanin tunnustus

Ridley Scottin Alien sai Suomen ensi-iltansa vuonna 1979, mutta vaikka lehtimainosten pahaenteinen ”Avaruudessa kukaan ei kuule huutoasi” -mainos kutkutti mielikuvitusta, olin liian nuori saadakseni mennä katsomaan sitä.

Kun vihdoin näin elokuvan, se oli suomalaisten sensorien vaatimuksesta leikattunakin päräyttävä kokemus, vaikka Walter Simonsonin elokuvaa huomattavasti verisempi sarjakuva oli jo turmellut nuorta mieltäni. Nostromo-aluksen painostava ja klaustrofobinen tunnelma, ja tietysti ennen kaikkea H.R. Gigerin luoma hirviöhahmo vetivät täysillä mukaansa. Ridley Scottin taidokkuudesta kertoo, että vasta paljon jälkikäteen tajusi pelottelun toimineen huolimatta hyvin vähäisestä hirviön ja veren näyttämisestä. Vielä myöhemmin tajusin sen toimineen juuri siitä syystä.

Sensuuriviranomaisten ansiosta suosikkielokuviksi nousivat myöhemmin ulkomailta haalitut splatterit, mitä verisempiä sen parempi. Silti Alien säilytti asemansa suosikkipelotteluna – jopa silloin, kun James Cameron vuonna 1986 teki sille mielettömän hyvin rullaavan Aliens-toimintajatko-osan. Blade Runnerinkin ohjannut Scott ei noiden aikojen jälkeen voinut mielestäni tehdä mitään väärää.

Kärsimättömyys alkoi heti, kun huhut Scottin paluusta Alienin maailmaan alkoivat kiertää verkossa. Kaikki tiedonmuruset salamyhkäisyyden vallassa tuotetusta Prometheuksesta saivat kaipaamaan lisää. Samalla ei koskaan ole ollut yhtä suurta ristiriita elokuvateatterissa avautuvan yllätyksen odottamisen ja työn vuoksi kaiken mahdollisen tiedon kaivamisen välillä. Halusin yhtä aikaa tietää elokuvasta mahdollisimman vähän ja mahdollisimman paljon.

Prometheus on ehkä innokkaimmin koskaan odottamani elokuva. Vaikka se tuottaisi pettymyksen, ei mikään voi viedä hienosti kutkuttavaa ennakko-odotuksen tunnetta. Ehkä Prometheus on joillekin samanlainen tajunnan räjäyttäjä kuin Alien oli itselleni. Sellaisia kokemuksia toivon kaikille elokuvien ystäville – elokuvissa kun ikuisen ensirakkauden voi kokea monta kertaa.

Jouni Vikman

Episodin päätoimittaja Jouni Vikman innostui elokuvista, kun lapsena nähty alkuperäinen King Kong sekoitti pään. Journalistinen ura alkoi 1990-luvun alussa elokuvasensuuria vastustamaan perustetun Dark Fantasy ry:n Gorehound-lehdessä. Matka johti Hohto-lehden kautta Episodiin. Vapaa-ajallaan Jouni katsoo lisää elokuvia, ellei ole ladulla, lenkkipolulla, kasvimaalla tai järjestelemässä kymmenien tuhansien kappaleiden sarjakuva-, elokuva- ja oheiskrääsäkokoelmaansa.