Kolumni: ”Pidätkö gladiaattorielokuvista?”

”Pidätkö gladiaattorielokuvista?”, kysytään Hei me lennetään! –komedian hupaisassa kohtauksessa.

Minä pidän.

Renny Harlinin ohjaama The Legend of Hercules kuuluu historiallisen elokuvan lajityyppiin, jota kutsutaan englanninkielisellä nimellä sword-and-sandal. Siitä on käytetty suomenkielisiä nimityksiä ’sapeli ja sandaali’ tai ’miekka ja hiekka’, jotka ovat melkeinpä vielä hauskempia kuin englanninkielinen nimitys. Kriitikoiden tarkoitus onkin ollut samalla irvailla lajityypille, jota ei koskaan ole arvostettu kovin korkealle.

Näitä historiallisia ja usein raamatullisiin aiheisiin perustuvia elokuvia on tehty paitsi Hollywoodissa myös erityisesti Italiassa. Sapeli ja sandaali -elokuvan sankarina on usein esiintynyt yliluonnollisen lihaksikas sankari kuten Simson, Goljat tai Harlininkin elokuvassa nähtävä Herkules. Mukana saattoi olla myös historiallisia hahmoja kuten Julius Caesar tai Kleopatra tai Raamatun henkilöitä kuten Jeesus tai Barabbas.

Kyseessä ei ole minulle mitenkään erityisen läheinen lajityyppi, mutta siihen kuuluu joitakin minulle erityisen läheisiä elokuvia.

Ben Hur oli ensimmäisiä näkemiäni sapeli ja sandaali -elokuvia. Vuonna 1959 valmistunut Ben Hur tunnetaan paitsi kaikkien aikojen Oscar-menestyksestään myös siitä, että elokuvan kuvasuhde on yksi laajimpia. Vanhassa 4:3-televisiossa katsomiskokemus olisikin mennyt pilalle, joten onneksi näin Ben-Hurin ensimmäisen kerran Kauhavan elokuvateatteri Kolmiossa joskus 1970-luvun puolivälissä. Katsomisesta tuli juhlava kokemus. Joukkokohtaukset ja kilpa-ajojaksot olivat hienoa viihdettä kymmenvuotiaalle elokuvafanille. Kolme- ja puolituntisessa elokuvassa oli mukana väliaika Tuulen viemää -tyyliin. Olen hankkinut dvd-aikakauden myötä Ben Hurin erikoisjulkaisun, jossa on restauroitu kuva ja oikea kuvasuhde, mutta mikään ei tämän elokuvan kohdalla vedä vertoja valkokangasesitykselle.

Stanley Kubrickin Spartacus (1960) on toinen mielielokuvistani tässä lajityypissä. Sen näin toisin ensimmäisen kerran aivan toisenlaisissa olosuhteissa kuin Ben-Hurin. Katsoin sen huonolaatuiselta videokasetilta joskus 1980-luvun lopulla. Muistaakseni kotelossa oli poikkeuksellisesti kaksi kasettia, sillä pitkä elokuva ei yhdelle mahtunut. Vaikka ensimmäinen katsomiskokemus ei ollut teknisesti paras mahdollinen, elokuva teki valtavan vaikutuksen. Yhtenä syynä oli ehkä se, että kuvasto oli jo tuttua. Lapsena selasin Tiedon portaat -tietosanakirjaa, jonka elokuvan historiasta kertova osuus sisälsi useita kuvia Spartacuksesta. Lisäksi samantyyppistä kuvastoa olin nähnyt Asterix-albumeissa, jotka olivat selvästi saaneet vaikutteita Kubrickin elokuvasta.

Traakialaisesta gladiaattorista kertova Spartacus on ehkä paras tämän lajityypin elokuvista – ainakin jos minulta kysytään. Spartacuksessa on historiallisen seikkailun lisäksi mukana myös yhteiskunnallisia teemoja ja uskaliaita viittauksia seksuaalisuuteen, minkä takia se on kiinnostava elokuva myös komeata pintaa syvemmältä.

Kolmas elokuva tässä lajityypissä on vuonna 2000 valmistunut Gladiator. Se on merkittävä ensinnäkin siksi, että se palautti unohduksissa olleen lajityypin takaisin suosioon. Toiseksi se nosti ohjaaja Ridley Scottin takaisin Hollywood-ohjaajan eturiviin, sillä hän ei ollut tehnyt yhtään menestyselokuvaa 20 vuoteen ennen Gladiatoria. Kolmanneksi Gladiator nyt vain on minun mielestäni pahuksen hieno elokuva!

Sekä Ben Hur, Spartacus että Gladiator tulivat mieleen, kun katsoin The Legend of Hercules -elokuvaa. Harlinin elokuvassa voi nähdä vaikutteita kaikista näistä elokuvista. The Legend of Hercules ei jää samalla tavalla elokuvahistoriaan, mutta on kiinnostava nähdä se osana samaa jatkumoa ja lajityyppiä, joka elää edelleen.

Jussi Huhtala

Tässä kolumnisarjassa muistellaan elämyksiä tuottaneita elokuvakokemuksia. Seuraa kirjoittajaa Twitterissä: @JussiHuhta1a

Sarjan edelliset kolumnit
David Lynchin monet tasot
Elokuva on kuollut – eläköön elokuva
Robert De Niro, aikamme suurin elokuvanäyttelijä
Merkittävin elossa oleva käsikirjoittaja
Kun Uuno Turhapuro kohtaa James Bondin
Mistä puhumme kun puhumme Renny Harlinista
Mistä puhumme kun puhumme Tarkovskista
Laatu myy televisiossa
Diinarit Jameksissa
Kannosta kasvaa klassikko
Mistä puhumme kun puhumme Robert Redfordista
Mistä puhumme kun puhumme Terry Gilliamista
King Kongista ja vähän muistakin jättiläishirviöistä
Mistä puhumme kun puhumme Charles Bronsonista
Brianin elämä rippikouluihin
Clint Eastwood, Don Siegel ja pako elokuvateatteriin
Syvä joki ja Burt Reynoldsin viikset
Mistä puhumme kun puhumme John Carpenterista
Mistä puhumme kun puhumme William Friedkinistä
Mistä puhumme kun puhumme Schwarzeneggeristä
Kolmas kierros: viisi Bond-vuosikymmentä