Minulla ei ole esittää tutkimusta tai prosentteja kuinka monessa elokuvassa elokuvahistoriassa on enemmän tarinoita miehistä kuin naisista. Tai kuinka monessa elokuvassa on yleensä miespääosa. Harvassa ovat ne elokuvat, jossa mieshenkilö ei ole merkittävä tukija naishahmolle – kun taas mieshahmot pärjäävät ja monesti hääräävätkin keskenään ilman naisia.
Näennäisesti Walt Disney Pictures on tehnyt feministisen teon jo ennen feminismi-käsitteen syntyä, ja tasapainottanut hieman tätä miestarinoiden kyllästämää elokuva-alaa. Disney-prinsessat aina Lumikista Mulaniin ovat tunnettuja ja merkittäviä hahmoja elokuvassa. Disneyn animaatiot ovat antaneet jo vuodesta 1937 lasten ja lastenmielisten esteetikkojen nauttia upeista piirretyistä, jonka pääosassa on lähes poikkeuksetta nainen.
Ennen kuin luin tämän Washington Postin uutisoiman tutkimuksen, en edes ajatellut koko asiaa. Disney on ollut edellä aikaansa ja rohjennut tehdä sen mitä suuret elokuvayhtiöt tänä päivänä karttavat – elokuvia naishahmoista. Ajatus kuitenkin ontuu toteutuksensa puolesta hieman.
Älkää käsittäkö väärin, Disney-elokuvat ovat loistavia. Kuitenkin edellä viittaamani tutkimus osoittaa, että elokuvien prinsessat jäävät oikeastaan elokuvissaan sivuosiksi – ainakin repliikkiensä puolesta. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, mieshahmot puhuvat elokuvissa enemmän. Seuraavaksi hieman kylmää statistiikkaa.
Ensimmäisestä Disney-prinsessaelokuvasta oli hetki kiitettävää nousua. Lumikissa (1937) 50 prosenttia repliikeistä tuli naiselta (ymmärrettävää, sillä onhan hyviksen ja pahiksen lisäksi elokuvassa seitsemän miestä), Tuhkimon (1950) prosentit ylsivät noin 60 prosenttiin, kun taas Prinsessa Ruususen (1959) melkein 75 prosenttia. Näiden jälkeen prinsessat olivat hetkeksi poissa Disneyn päiväjärjestyksestä, mutta saivat 80-90-luvuilla uuden tulemisen. Tosin jotain kummallista oli tapahtunut…
Pienessä merenneidossa (1989) naisten repliikit ylsivät vaivaiseen 30 prosenttiin. Kaunotar ja hirviö (1991) oli hieman edellistä vähemmän, kun taas täydellinen pohjanoteeraus nähtiin Aladdinissa (1992). Hento Jasmine ei saanut suunvuoroa, sillä prosentit jäivät noin 10 hujakoille. Pocahontaksessa (1995) ja Mulanissa (1998) naisten lausumat repliikit nousivat noin 25 prosenttiin.
Täytyy muistaa, että elokuvassa on toki aina muitakin hahmoja kuin pelkät päähenkilöt. Yleensä sankarittarella on hauska sidekick. Ajatelkaapa: Arielilla on Sebastian-rapu, Bellellä kynttiläjalka Lumiére ja Könni-kello, Jasminella (mykkä) tiikeri, Pocahontaksella kihertävät, mutta hiljaiset pesukarhu ja kolibri ja Mulanilla Mushu-lohikäärme. Mikäli hahmot puhuvat, he ovat miehiä.
Tietysti yksi näkökulma voi olla, että näin saadaan henkilöt vastapainoksi toisilleen – mutta miksi pahiksetkin ovat lähes aina miehiä? On Gaston, Jafar, Ratcliffe, hunnimies… Ainoastaan Ursula rikkoo kaavan, mutta hän on tietysti lihava mustekala.
2000-luvulla ainoastaan Kaksin karkuteillä (2010) ja Urhea (2012) ovat päässeet yli puolenvälin, ja naiset täten saaneet enemmän repliikkejä. Urhealla on jopa ennätys, noin 74 prosenttia repliikeistä tulee naisen suusta. Kummallista on se, että Frozenin (2013) päähenkilöinä nähdään sisarukset, mutta prosentit jäävät silti alle puolen, noin 40 prosenttiin. Siinä nyt tietysti on hassu-lumiukko ja prinssejä ja ties mitä lisänä.
Toinen kaavio osoittaa miksi prosentit monesti ovat mitä ovat: naisia on julmetusti vähemmän elokuvissa kuin miehiä. Kaikissa elokuvissa. Tutkimusta tehnyt Carmen Fought kertoo: ”On yksinäinen prinsessa joka haluaa naimisiin, mutta ei ole naisia tekemässä muita juttuja. Ei ole naisia johtamassa kyläläisiä käymään Hirviötä vastaan, ei naisia bondailemassa tavernassa laulaen juomalauluja, ei naisia antamassa toisille ohjeita tai keksimässä asioita. Lähestulkoon kaikki jotka tekevät jotakin muuta, muuta kuin etsivät itselleen miestä, ovat miehiä.”
Jesse Raatikainen
Kirjoittaja on Episodin vakituinen avustaja. Seuraa Twitterissä: @jjraatikainen.
