Vastikään HMV-kauppaketju kertoi, että fyysisten elokuvien myynti on nousussa, mikä on positiivinen signaali.
On monia syitä, miksi kannattaa ostaa elokuvat fyysisenä sen sijaan, että luottaisi suoraroist… Siis, suoratoistopalvelujen tarjontaan.
Nykyään on myös tarjolla niin kutsuttuja VoD, eli Video on Demand -mahdollisuuksia, jonka tarkoittaa elokuvan ostamista digitaalisena, mutta nekään eivät tyydytä elokuvaharrastajien tarpeita.
1. Kuvan- ja äänenlaatu on parempi
Tämä ei toki koske dvd:tä, mutta jos harrastaa 4K UHD -julkaisuja tai blu-rayta, kuvanlaatu on ainakin tasalaatuinen, eikä pätki, jos nettiyhteyteen tulee ongelmia tai sivusto on ylikuormittunut ja linjoilla on liikaa katsojia.
2. Valikoimasta saa mieleisensä
Yksi suurimmista ongelmista tuntuu olevan, että määrällisesti katsottavaa on paljon, mutta suurin osa on sellaista ”sisältöä”, että sitä ei halua koskaan katsoa. Eri palvelujen kanssa ei tarvitse myöskään säätää ja vaihdella niitä aina ajan kuluessa, kun edellisestä palvelusta loppuu katsottava. Eikö olekin tuttua, että juuri se elokuva, jonka haluat nähdä, on aina siinä suoratoistopalvelussa, jonka tilaus ei ole voimassa?
3. Kukaan ei tule viemään elokuvaa sinulta pois (ellet rakastu pitkäkynteen)
Tästä on ollut puhetta paljon. Nykyään suoratoistopalvelut tuottavat omaa ”sisältöään” omaan palveluunsa. Jos elokuva tai sarja floppaa tai muuttuu muuten vain ”ongelmalliseksi”, ne saatetaan vetää pois, eikä kukaan voi koskaan katsoa tai palata niihin enää. Tästä hyvät esimerkit ovat vaikka Disney Plussan Willow-sarja tai HBO Maxilla nähty Seth Rogen -leffa American Pickle. Edellisiä ei ole julkaistu koskaan tallenteena, koska ne suunniteltiinkin vain suoratoistoon.
4. Leffan ostaminen ”pilveen”
Esimerkiksi Google tai Apple tarjoavat mahdollisuutta ostaa elokuva oman palvelunsa kirjastoon, kuten vaikka iTunesiin. Se on ongelma, koska palvelut voivat käytännössä koska tahansa vain poistaa elokuvan valikoimasta. Silloin se poistuu myös leffan ostaneilta.
5. Ekstrat
Jos ekstroista tykkää, niitä harvemmin löytyy muualta kuin fyysisestä julkaisusta. Niissä muutamassa suomalaisissa julkaisussa, joita nykyään enää tehdään, ei tosin ole mitään.
6. Teoksia ei voi käpälöidä jälkikäteen
Nykyään saatetaan tehdä jekkuja, ja silputa esimerkiksi jonkun kohun jälkeen elokuvia tai sarjoja nykykatsojalle sopiviksi. Suoratoistopalvelu voi yhtäkkiä päättää, että jakso jostain vanhasta TV-sarjasta ei ole sopiva nykykatsojille. Joskus ratkaisu on sisältövaroitus, mutta nekään eivät ole valinnaisia: sisältövaroitus paljastaa juonesta olennaisia yksityiskohtia ja spoilaavat tulevaa. Tallenteissa niitäkään ei ole.
7. Tukee alaa
On paljon puhuttu siitä, että elokuva-ala tarvitsee lisää tuottoa. Fyysisen tallenteen ostaminen tuo rahaa, toisin kuin suoratoistopalvelusta katsominen. Fyysiset levyt lisäävät myös alan ja teoksen näkyvyyttä, ja tulee saavutettavammaksi, koska vaihtoehtoja on yksinkertaisesti enemmän. Jos ei ole varaa maksaa kymppiä suoratoistoon, dvd:n voi aina lainata kaverille, jolla on siihen sopiva soitin!
8. Voit hyväillä niitä
Mikä on parempaa kuin kokoelman järjestäminen ja kansitaiteen ihailu? Se, että monessa ulkomaalaisessa putiikkijulkaisussa on pieni vihkonen mukana!
9. Näyttää kivalta
Leffahylly on sisustuselementti, joka herättää kunnioitusta ja saa pontentiaalisten kumppaneiden sydämen väpättämään. Jos he pitävät leffakokoelmaasi ”red flaginä”, ainakin tiedät, ettei hän ollut se oikea.
Juttua päivitetty 28.9. klo 20.35: Toisin kuin jutussa alun perin kirjoitettiin, Kuka pelkää noitia (2020) on julkaistu blu-rayna.