”Sairaan vainoharhaista neuvostovastaisuutta” – Suomettumisen aika on ohi myös elokuva-arvosteluissa, ja hyvä niin

Kahden Top Gunin välillä on ehtinyt tapahtua paljon.

25.5.2022 15:39

Top Gunin jatko-osa tulee tällä viikolla teattereihin. Top Gun: Maverick ilmestyy peräti 36 vuotta alkuperäistä myöhemmin, mutta sitä kannatti odottaa. Se on nimittäin erinomainen elokuva.

Kahden Top Gunin välillä on ehtinyt tapahtua paljon. Vuonna 1986 elettiin kylmän sodan ja suomettumisen aikaa.

Nyt Suomi on liittymässä Natoon, ja nuo ajat ovat onneksi takanapäin.

Sen näkee myös elokuva-arvosteluissa.

Kun ensimmäinen Top Gun tuli teattereihin, se sai Helsingin Sanomissa murska-arvion. Elokuva nähtiin pelkkänä reaganilaisena propagandana.

Top Gun pyrkii asenteillaan ajamaan läpi selkeän sanoman, joka on suorassa linjassa Yhdysvaltain nykyisen ulkopolitiikan kanssa”, kirjoitti Pertti Avola Helsingin Sanomissa 2. elokuuta vuonna 1986.

”On turha väittää, että Top Gunin rähinöissä olisi kyse vain maanpuolustuksesta. Sodan ja väkivallan ihannointi saa karmaisevat mitat”, Avola kuvaili.

Uusi Top Gun: Maverick on hengeltään ja tyyliltään hyvin samanlainen kuin alkuperäinen, mutta nyt Helsingin Sanomissa Veli-Pekka Lehtonen kuvailee jatko-osaa ”ylivertaiseksi” ja ”ikoniseksi” ja pitää sitä epäpoliittisena.

Kyseessä on tietenkin kaksi eri elokuvaa ja kaksi eri kirjoittajaa, mutta se kuvaa suomalaiskriitikoiden maailmankuvan muuttumista.

Top Gun ei ole ainoa Hollywood-elokuva, jota 1980-luvun Suomessa pidettiin Yhdysvaltojen ulkopolitiikan jatkeena.

Suomalaiset kriitikot näkivät usein Hollywoodin toimintaelokuvat vertauskuvina kylmän sodan vastakkainasettelusta, ja Yhdysvallat oli se paha osapuoli.

Kaikkein pahin elokuvahahmo oli Sylvester Stallonen esittämä Rambo.

”En niinkään puhuisi silmittömästä väkivallasta – sitä näkee kankaalla näin aikoina joka päivä – vaan elokuvatuotteen sairaan vainoharhaisesta neuvostovastaisuudesta sekä kylmän laskelmoiduista propagandistisista tavoitteista”, kirjoitti Helsingin Sanomien kriitikko Mikael Fränti elokuvasta Rambo – taistelija 2. Arvio ilmestyi 24. elokuuta vuonna 1985.

Eikä kyse ollut pelkästään sotaelokuvista.

Bruce Willis näyttelee tylsä virne suupielessään, se tekee kaikesta vieläkin moraalittomampaa”, Helsingin Sanomien legendaarinen kriitikko Helena Ylänen kirjoitti 8. lokakuuta vuonna 1988. Mihail Gorbatšovin alullepanema perestroika oli jo vauhdissa, mutta sittemmin klassikkoelokuvaksi noussut Die Hard edusti kaupallista jenkkihapatusta pahimmillaan.

Otin tähän muutaman esimerkin, jotka on poimittu Helsingin Sanomista, mutta voin vakuuttaa, että samantyyppistä ajattelua löytyi monista muistakin lehdistä. Hollywood-elokuvat olivat monien kriitikoiden silmissä vain ulkopoliittinen propaganda-ase, jolla Yhdysvallat halusi valloittaa maailman.

On totta, että valloitus omalla tavallaan myös toteutui, ja amerikkalainen kulttuuri näkyy kaikkialla. Siihen liittyy tietysti myös lieveilmiöitä, mutta se ei tapahtunut sotilaallisin keinoin vaan rauhanomaisesti. Entisen Neuvostoliiton emämaa Venäjä sen sijaan on lähtenyt hyökkäyssotaan.

Kylmä sota päättyi lopulta Neuvostoliiton hajoamiseen. Samoihin aikoihin päättyi myös suomettuminen.

En kaipaa 1980-luvulta Hesarin elokuvakritiikkejä enkä ravintoloiden portsareita. Ennen ei todellakaan kaikki ollut paremmin. Suomettumisen aika on ohi, ja hyvä niin.

Jussi Huhtala

Kirjoittaja on Episodin toimituspäällikkö. Seuraa Twitterissä: @JussiHuhta1a

Lisää luettavaa