Toronton elokuvajuhlat, päivä 1 – tämä on filmihullu kaupunki!

Ensimmäinen päiväni Toronton kansainvälisillä elokuvajuhlilla alkoi Julia Robertsin ja muiden August: Osage County –draaman näyttelijöiden, ohjaaja John Wellsin ja käsikirjoittaja Tracy Lettsin seurassa. Lehdistötilaisuus alkoi 50 minuuttia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä, mutta lienee haastavaa saada Robertsin lisäksi kuusi huippunäyttelijää (Chris Cooper, Dermot Mulroney, Julianne Nicholson, Juliette Lewis, Abigail Breslin ja Ewan McGregor) yhtä aikaa samaan huoneeseen. Hyvää kannatti odottaa, vaikka Meryl Streepin poissaolo oli pettymys.

Roberts otti ryhmän johtajan roolin heti alussa ja kevensi tunnelmaa vitsailemalla ja olemalla yllättävän leikillinen. Yleensä Roberts näyttää huonot puolensa lehdistön edessä olemalla piikikäs ja ylimielinen, mutta nyt hän oli yllättävän joviaalilla tuulella. Hän sanoikin olevansa eri ihminen elokuvan tekemisen jälkeen. Westonin perheen kimuranteista ihmissuhdeongelmista kertova draama pureutuu kaunistelematta inhimillisyyden ytimeen, eikä se sovi heikkohermoisille.

Letts kertoi, miten vaativaa oli sovittaa oma, Pulitzer-palkittu näytelmänsä valkokankaalle. Kolme tuntia kestävän näytelmän puristaminen elokuvan mittoihin oli haaste, ja katsojien kommentit elokuvasta ovat olleet hieman ristiriitaiset. Näyttelysuorituksia ylistetään täällä, mutta kokonaisuutena valkokangasversiota ei pidetä näytelmän veroisena. Yhdessä talossa kuvatussa elokuvassa on muun muassa 20 sivun mittainen keskustelu illallispöydässä. Se kuvattiin kuuden sivun pätkissä kolmen ja puolen päivän aikana.

Elokuvasta veikataan jo Oscar-ehdokasta, etenkin Robertsin suorituksen takia. Roberts ei itse ottanut kantaa aikaisiin Oscar-huhuihin kuin olkiaan kohauttamalla ja suosittelemalla Oscarin voittamista. Se kuulemma kannattaa. Elokuva rantautunee Suomeen ensi vuoden alkupuolella.

Jo yhden päivän aikana selvisi, että Toronto on filmihullu kaupunki. Jonottaminen elokuviin alkaa jo aikaisin aamulla ja hajapaikkoja kärkkyvien fanien jonot ulottuvat monen korttelin päähän. Tuntuu kuin koko kaupunki olisi mukana juhlahumussa. TIFF onkin moniin muihin kuten Cannesiin ja Berliiniin verrattuna hyvin tavalliset elokuvissa kävijät huomioiva festivaali. Lippuja voi ostaa lähes kaikkiin näytöksiin ja peruutuspaikkoja tulee saataville hyvin lyhyellä varoitusajalla. Peräti 2500 vapaaehtoista pitää huolen siitä, että asiat rullaavat.

Lehdistön tentattavina olivat tiistaina myös Marion Cotillard ja ohjaaja Guillaume Canet (Ei sanaakaan), jotka joutuivat vastaamaan kysymyksiin yksityiselämän ja työn yhdistämisestä Blood Ties- rikosdraaman tiimoilta. Leffan nimekkääseen näyttelijäkaartiin kuuluvat muun muassa Clive Owen, Mila Kunis, James Caan ja Zoe Saldana. Cotillard oli tapansa mukaan vähäsanainen yksityiselämästään mutta ylisti Canet’ta kaiken luottamuksen arvoiseksi. Canet myhäili vieressä tyytyväisenä ja vakuutti olevansa kotona yhtä intohimoinen kuin ohjaajana. Blood Ties on englanninkielinen ja Brooklyniin sijoitettu versio Jacques Maillotin ohjaamasta Rivals-elokuvasta, jossa Canet näytteli ennen siirtymistään kameran taakse.

Tulossa on lisää Toronton kuulumisia ja ennakkotunnelmia leffoista Third Person (Paul Haggis) ja Don Jon (Joseph Gordon-Levitt) sekä suomalaisten elokuvien saamasta vastaanotosta.

Johanna Juntunen

Kirjoittaja on Episodin Hollywoodin-kirjeenvaihtaja.