Etsi
George P. Cosmatosin ohjaama kasaripläjäys ei ole kirkkain kruunu Stallonen ansioluettelossa.
Brittinäyttelijä kiistää syytökset julkisessa lausunnossaan.
”On tärkeää, että miehet ja naiset saavat saman palkan. Kyse on periaatteesta”, Scream-tähti paalutti.
Uuden Christinen ohjaa muun muassa Hannibal-sarjan luonut Bryan Fuller.
Michael Keaton ja Winona Ryder ovat mukana.
Kyseessä on toinen sopimisyritys. Ensimmäinen kariutui elokuussa.
Hollywoodissa tehdään muutakin kuin suurelle yleisölle suunnattua popcorn-viihdettä.
Carpenter ohjasi sarjan kotisohvaltaan.
Lawrence kulki 2000-luvulla pitkän tien sivuroolista ja koe-esiintymisestä toiseen.
Ohjaaja Michel Franco joutui korjaamaan monille syntynyttä käsitystä tähtinäyttelijästä.
”Taidan tehdä saman ja teeskennellä olevani hän!”, Kubrick oli todennut ennen kuolemaansa.
Dokumenttielokuvassa paljastetaan koko huijauksen anatomia, kaikessa laajuudessaan.
Humen tunnetuin teos Seuraava päivä kertoi ydinsodan kauhuista voitti kaksi Emmyä.