Etsi
Elokuvan Suomen ensi-ilta on 11.8.2023.
Vain Yön Ritari on rankingissa Oppenheimerin edellä.
Kaurismäen mukaan Rocky VI oli ”kosto Sylvester Stallonelle, jota pidän mulkkuna”.
Vain kuukausi sitten saman tapainen kiista johti New Mexicossa kuolemaan.
Traileri on tiivistä ja komeaa menoa.
Onko tässä heinäkuun hauskin satiirivideo?
”Miljardööri saapuu kertomaan epärealistisista vaatimuksista, samalla kun tienaa 78 000 päivässä”
Kympin maksava Basic plan on poistettu Netflixin valikoimasta.
Cameronin mukaan tekoälyä tullaan käyttämään ydinaseiden kilpavarustelun tapaan.
Bale ei pysty omien sanojensa mukaan edes katsomaan Yön Ritaria.
Arvosteluissa hehkutetaan pääosien roolisuorituksia, mutta annetaan myös kritiikkiä poliittisesta paasauksesta.
Kyseessä on iso kiistakysymys parhaillaan käynnissä olevassa näyttelijöiden lakossa.
Kyseessä on Mother Mary -elokuva, jonka pääosassa nähdään Anne Hathaway.