Joka toinen vuosi järjestettävä Valkokangas on kaikille avoin suomenkielinen elokuvakäsikirjoituskilpailu. Tavoitteena on löytää uusia fiktiivisiä elokuvakäsikirjoituksia, jotka ovat toteutettavissa kotimaisilla resursseilla.
Tällä kertaa kilpailun tuomaristo haastaa kirjoittajat lähestymään maailmaa komedian kautta.
– Maailmassa on paljon asioita, jotka erottavat meitä toisistamme. Komedian upeus on, että se voi tehdä päinvastoin: löytää ristiriitojen keskeltä sellaista, jolle voimme nauraa yhdessä. Komedia on vaativa ja armoton lajityyppi, mutta samalla siihen mahtuu koko elämä. Millaisia tarinoita kirjoittajat haluavat juuri nyt kertoa komedian keinoin? Sitä odotamme innolla, tuomariston jäsen, vastaava tuottaja Sari Lempiäinen sanoo.
Kilpailuun voivat osallistua sekä ammattilaiset että uudet kirjoittajat. Ehdotuksen pitää olla uusi ja aiemmin esittelemätön käsikirjoitus. Kilpailutyöt on lähetettävä 16. marraskuuta 2026 mennessä.
Kilpailu etenee kahdessa vaiheessa. Nimettömän esikarsinnan jälkeen viisi käsikirjoitusta valitaan loppukilpailuun. Jokainen finalisti saa 10 000 euroa käsikirjoituksensa jatkokehittelyyn kevään 2027 aikana.
Lue myös: South Parkia lisättiin suoratoistoon – tarjolla 114 tuntia överiä viihdettä!
Valkokangas-kilpailun pääpalkinto on 46 000 euroa, ja kaikkien palkintojen yhteisarvo on 101 000 euroa. Kilpailu rahoitetaan startup-sijoittaja Kim Väisäsen yksityisellä lahjoituksella. Se on tarkoitus järjestää joka toinen vuosi kymmenen vuoden ajan.
Voittaja julkistetaan 4. kesäkuuta 2027 Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa Helsingissä.
Valkokangas järjestettiin ensimmäisen kerran vuosina 2024–2025. Tuolloin kilpailun voitti kirjailija ja käsikirjoittaja Harri Veistinen käsikirjoituksellaan Valo saa odottaa. Lisätietoja tästä linkistä.