Etsi
Super Mario Mario Bros. Movie voi pian kiilata kaikkien aikojen katsotuimmaksi animaatioelokuvaksi.
Birkin muistetaan muun muassa Hercule Poirot -elokuvista.
”Olen asunut erämaan keskellä 25 vuotta ilman televisiota ja tietokonetta”.
Majorsin asianajaja kiistää 40 eri ihmisen esittämät syytökset kuulopuheina.
Repliikki on vuonna 2015 julkaistusta elokuvasta.
Empire State Building ja Space Need -tornit heijastetaan erikoisväreihin merkkipäivän kunniaksi.
Hannah Gutierrez Reedin puolustusasian mukaan todistajan henkilöllisyyden salaaminen on perustuslain vastaista.
Tarantinon elokuvassa Bruce Leestä tehtiin vitsi.
Yuji Sakamoto on Japanin tunnetuimpia tv- ja leffakäsikirjoittajia.
”Hän oli onnellisesti naimaton”, kertoo Rita Wilson.
Uuden Indy-elokuvan tähti kertoo, että Helena on aikansa tuote.
Costner ja Christine Baumgartner käyvät parhaillaan eroriitaa oikeudessa.
Uusi sarja on Sons of Anarchyn luoneen Kurt Sutterin käsialaa.