Muutamia amerikkalaisia elokuvia on viimeaikoina moitittu siitä, että ne noudattelevat kovin tiukasti George Bushin hallinnon politiikkaa ja muokkaavat maailmankuvaa sen haluamaan suuntaan. 40 Days and 40 Nights –elokuvaa ei voi ainakaan tästä moittia, sillä sen antama kuva nuorison seksuaalisesta käyttäytymisestä ja asenteista on todella kaukana Bushin hallinnon periaatteista, jonka mukaan ainoa oikea tapa suojautua sukupuolitaudeilta on täydellinen pidättäytyminen esiaviollisesta seksistä. Tämän elokuvan viestin voikin nähdä aikamoisena keskisormen heilutteluna Washingtonin suuntaan.
Matt Sullivanilla (Josh Hartnett) on tullut bänät tyttöystävänsä Nicolen (Vinessa Shaw) kanssa. Tyttö on löytänyt uuden miehen. Tämä saa Mattin piehtaroimaan itsesäälissä, jota hän ruokkii jatkuvilla yhden yön suhteilla. Irtosuhteet aiheuttavat hänelle kuitenkin pelottavia harhoja ja painajaisia, koska Nicolen kaipuu painaa jatkuvasti mieltä. Ryhtiliikkeenä Matt päättää aloittaa kirkon paastokauden alussa 40 päivän täydellisen selibaatin, jonka aikana kaikenlainen seksi, masturbointi ja koskettelu on kiellettyä. Tämä tieto ei tietenkään pysy pitkää salaisuutena ja työkaverit järjestävät asiasta vedonlyönnin. Kukaan ei usko, että Matt pystyy pitämään lupaustaan ja kyse onkin vain siitä, kuinka monta päivää se kestää.
Selibaatin alkuvaihe on helppo. Matt voi keskittyä kaikenlaiseen mielenkiintoiseen puuhaan, kuten pyykinpesuun ja koottavien autojen kokoiluun. Pesulareissulla hän kuitenkin tapaa Erican (Shannyn Sossamon), jonka kanssa synkkaa heti. Platoninen suhde toimii alkuun ihan hyvin, mutta kun kolmannellakaan tapaamisella ei tule edes suukkoa, alkaa Erica ihmetellä. Samalla tämä nettilapsenvahtina toimiva tyttö löytää netistä kyseiseen vedonlyöntiin liittyvät verkkosivut…
40 Days and 40 Nights on kasattu harvinaisen suppean aiheen ympärille. Tällainen tarina on yleensä jonkin Road Trip-tyyppisen elokuvan yksi monista sivujuonista. Tässä elokuvassa tuohon yhteen ja ainoaan asiaan on kulutettu kokonaista 96 minuuttia. Ensimmäiset 20 minuuttia menee ihan mukavasti ja mukana on muutamia hyviä nauruja. Sitten alkaa toisto, jota jatketaan loppuun asti. Mukana on kuitenkin yksi niin kornilla tavalla hupaisa kohtaus, jota kannattaa odottaa. Josh Hartnettia on aika vaikea ottaa tosissaan sen jälkeen.