Amatöörit

Gabriela Pichlerin toisella ohjaamalla kokopitkällä elokuvalla on hetkensä.

1.11.2018 11:00
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 02.11.2018

Ruotsalaisen 37-vuotiaan Gabriela Pichlerin juuret ovat Bosniassa ja Itävallassa. Vuonna 2013 hän voitti parhaan ohjauksen Guldbaggenin elokuvastaan Syödä, nukkua, kuolla. Elokuva oli menestys ja kahmi Ruotsissa parhaan ohjauksen lisäksi neljä muuta Guldbaggenia.
Pichlerin toinen kokopitkä, Amatöörit, kertoo kuvitteelliseen ruotsalaiseen pikkukaupunkiin sijoittuvan kauniin, komedialla varustetun tarinan. Laforsin kunnanvaltuusto yrittää puhdistaa hiipuneen työläiskaupungin mainetta, jotta saksalainen halpakauppaketju päättäisi rakentaa liikkeensä sinne. Samaan aikaan maahanmuuttajaperheiden tytöt, päähenkilöt Aida ja Dana ”Public enemy numero 1 ja 2” laittavat kapuloita valtuuston rattaisiin ja kuvaavat puhelimillaan kaupunginnäköistä elokuvaa asukkaiden arjesta.

Elokuvan tunnelma on alusta alkaen todella aito, mikä johtunee uskottavasta miljööstä sekä sydämellisen vilpittömistä amatöörinäyttelijöistä ja heidän dialogistaan. Erityisesti Aidan ja Danan (Zahraa Aldoujaili ja Yara Aliadotter) erityislaatuinen meininki tempaa mukaansa. Elokuva saa nauramaan hahmojen kommelluksille mutta herkistymään heidän vastoinkäymisilleen ja onnistumisilleen. Osittain puhelimella toteutettu kuvaus tukee elokuvan aitoutta.

Kaikki olisi kunnossa, jos elokuvan pakka pysyisi kasassa. Hienoja kohtauksia on toinen toisensa perään, mutta jokin tarinaa kohtauksesta toiseen luontevasti ohjaava tekijä elokuvasta puuttuu. Ajankulkua yritetään kertoa katsojalle lähtölaskennalla kauppaketjun rakentamispäätökseen, mutta se tuntuu liian helpolta keinolta ilmaista ajan kulumista.

Inhimillisyys on Amatöörien ydin. Se onnistuu erinomaisesti arjen kuvaamisessa ja juuri inhimillinen arki tekee elokuvasta hyvän. Loppukohtaus saa antamaan elokuvan sekavuutta osittain anteeksi ja elokuvasta saa taas otteen.

Amatöörit -elokuvan traileri

Lisää luettavaa