San Franciscosta tuli monista syistä 1960- ja 70-luvuilla amerikkalaisen vapaamielisen vastakulttuurin ja underground-liikkeen keskus. Sen myötä siitä tuli kaupunki, jonne syntyi ensimmäinen laajempi ja tunnettu homokaupunginosa, ja joka ensimmäisenä hyväksyi avoimesti seksuaalivähemmistöjä edustavia ihmisiä julkisiin virkoihin. San Franciscon maine homojen mekkana on edelleen vahva, ja moni identiteettinsä ja sen ympäristön kanssa herättämien ristiriitojen kanssa painiskeleva amerikkalaisnuori asettaa vieläkin toiveensa sen varaan. Sateenkaaren päässä ei kuitenkaan välttämättä odota ratkaisu ongelmiin, ja moni nuori päätyy elämään unelmakaupunkinsa kaduilla ja nukkumaan sen puistoissa.
Muun muassa dokumentit Joutilaat (2001) ja Pitkin tietä pieni lapsi (2005) yhdessä Virpi Suutarin (Hilton!) kanssa tehnyt Susanna Helke kiinnitti jo vuonna 1999 huomiota kertomuksiin San Franciscossa sijaitseviin seksuaalivähemmistönuorille tarkoitettuihin turvakoteihin. Muutettuaan kaupunkiin vuonna 2006 hän kiinnitti huomiota merkkiliikkeiden kupeessa kerjääviin nuoriin ja sai kuulla, että kodittomista nuorista erittäin suuri osa on karannut kotoa seksuaalisen identiteettinsä aiheuttamien ongelmien vuoksi. Dokumentaristin vaistolla hän ryhtyi tutkimaan asiaa ja tutustui kahteen nuoreen, Jamesiin ja Tyleriin. Helke tarttui heidän ja varsinkin Jamesin tarinaan, tuloksena dokumentti American Vagabond.
Mittaansa nähden erittäin kattava elokuva kertoo James ja Tylerin haaveista, niiden romuttumisesta, päivittäisestä selviytymistaistelusta, todella rankoista yhteiskunnallisista epäkohdista ja laajentaa siitä vielä Jamesin perhetaustaan. Oman sävynsä elokuvaan tuovat käänteet, jotka selvästi ovat tulleet tekijöille yllätyksenä, mutta joiden perässä on pysytty. Mikä tärkeintä, elokuvan fokus ei ole yllätyskäänteiden myötä kadonnut.
Aikuisen katsojan tekisi välillä mieli ravistella tervettä järkeä unelmien epärealistiselle pohjalle tulevaisuuttaan rakentaviin nuoriin. American Vagabondin kantava idea on kuitenkin nimenomaan esitellä vakava yhteiskunnallinen ongelma henkilökohtaisten tarinoiden kautta. Silti se ei ryve toivottomuudessa, vaan päähenkilöiden loputon optimismi korostaa sitä, kuinka pahasti asiat voivat kansakunnan tasolla olla pielessä. Samalla se antaa puheenvuoron myös heille, joilla pitäisi olla ratkaisujen avaimet käsissään, mutta jotka henkilökohtaisista ja yhteisöllisistä syistä ovat valmiit niistä luopumaan.
Helke välttelee myös kyynelhanojen avaamista, mutta se ei tee American Vagabondista yhtään vähemmän koskettavaa. Keinotekoisen manipuloinnin sijaan liikutusta aiheuttaa juuri se, että elokuva käsittelee universaaleja teemoja kotimaasta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Ihmisen tarve perheeseen, oli se sitten biologinen tai viiteryhmällinen, on vahva vaisto, joka ylittää monenlaisia esteitä.