Norjalaisen Ole Giæverin ohjaama ja käsikirjoittama Anna joen virrata perustuu hyytäviin tositapahtumiin. Elokuva sijoittuu 1970- ja 80-luvun taitteeseen, jolloin pienen saamelaisyhteisön kansanliike nousi vastustamaan Pohjois-Norjaan rakennettavaa vesivoimalaa, jonka Norjan hallitus halusi rakentaa keskelle saamelaisten ikiaikaisia maita. Altajoki, saamelaisten elinkeino sekä heidän kylänsä kouluineen, kirkkoineen ja koteineen kaikkineen on uhattuna, kun jättipato hukuttaisi kaiken. Pitkä pätkä saamelaista historiaa pyyhittäisiin pois kartalta.
Ella Marie Hætta Isaksen esittää opettaja Esteriä, joka palaa kaupunkivuosiensa jälkeen takaisin kotikylälleen. Pian hän huomaa olevansa keskellä kansanliikettä, joka vastusti saamelaisiin kohdistuvaa rakenteellista rasismia ja sortoa, jota tapahtui vielä 70- ja 80-luvuilla muun muassa kouluissa.
Esteriä hävettää omat saamelaiset juurensa, mutta ajat ovat muuttumassa. Kukaan ei voi enää piiloutua, vaan nyt pitää taistella saamelaisen kulttuurin ja omien oikeuksien puolesta. Alkaa Esterin kasvutarina, kun hän löytää hiljalleen omat juurensa, sekä havahtuu monisukupolviseen häpeään, joka on syntynyt saamelaisiin kohdistuneen vainon ja hyväksikäytön takia. Näistä lähtökohdista syntyi historiallisesti tärkeä taistelu, joka johti keskusteluun kaikkien maailman alkuperäiskansojen oikeuksista.
Onneksi nyt myös saamelaisista ja heidän järkyttävästä historiastaan on ryhdytty tekemään elokuvia. Vuonna 2016 sai ensi-iltansa Amanda Kernellin ohjaama upea ja koskettava Saamelaisveri, eikä Giæverin Anna joen virrata ole yhtään huonompi elokuva. Saamelaiset ovat joutuneet kauhistuttavan rakenteellisen rasismin kohteeksi, ja tätä häpeällistä aikakautta olisi syytä tarkastella rehellisesti.
Paljon on vielä tehtävä, mutta ainakin nämä uudet elokuvat ovat hyvä alku herättelemään fennoskandit (Suomi, Ruotsi, Norja) ymmärtämään saamelaista kulttuuria ja heidän hätäänsä. Saamelaiset ovat saaneet uuden modernin äänen.
Niko Ikonen