Sean Baker löytää iloa karuimmistakin paikoista. Halpismotellista, jossa kaikki ovat jatkuvan häätöuhan alla, Hollywoodin donitsipuodista – jonka Danny Trejo ilmeisesti myöhemmin osti – ja nyt huonosti valaistusta klubista, jossa tanssijat yrittävät ansaita elantonsa. Hän on hyvä siinä, ja hän saattaa olla yksi lempeimmistä elokuvantekijöistä. Hän ei ikinä hyväksikäytä hahmojensa monimutkaisia tarinoita. Varsinkin jos he ovat seksityöläisiä.
Bakerista onkin tullut tavallaan alan asiantuntija, vaikka ei välttämättä kuvauksesta pitäisikään. Hän on tehnyt tutkimustyönsä Starletissa, Tangerinessa, The Florida Projectissa ja Red Rocketissa, ja nyt hän pyytää edelleen myötätuntoa sekä seksityön laillistamista.
Anora, Ani, on myös nuori seksityöläinen. Hän tanssii ja tekee sivussa muita palveluksia. Tosin vain, jos siltä tuntuu. Venäläisen oligarkin poika tuntuu kyllin mukavalta ja Ani osaa sen verran venäjää, että keskustelu sujuu.
Mikey Madisonin esittämä Ani on hienoinen arvoitus. Hän tuntuu herttaiselta, mutta hän osaa ajatella eteenpäin. Kun rikas, yksinkertainen poika alkaa pohtia avioliittoa voidakseen jäädä Yhdysvaltoihin kauas hulluista vanhemmistaan, Ani pitää huolen siitä, ettei ajatus unohdu. Mutta naimisiin on helppo mennä – naimisissa pysyminen on asia erikseen.
Siinä Anora hieman kyykkää ja muuttuu realistisesta mutta kevyestä draamasta väkivaltaiseksi slapstick-komediaksi. Onko se hauska? No on, mutta menee myös hemmetin laveaksi. Paikalle kutsutaan ääliömäisiä apumiehiä, jotka luovat kaaosta ja rikkovat kaiken mikä rikottavissa on. Ihmiset huutavat, läiskivät toisiaan ja pakenevat vain päihtyäkseen taas jollain klubilla.
Anora on outo tapaus, koska se on täynnä hölmöä huumoria mutta se on myös hyvin, hyvin surullinen. Viitteet Pretty Womaniin ovat selviä, mutta tämä Vivian saa herätyksen kylmään todellisuuteen melkein välittämästi. Hänen elämänsä piti muuttua, mutta sen sijaan hän etsii uutta puolisoaan Brighton Beachilla armenialaisen korstojoukon kanssa. Brutaalia.
Huutamisen, painimisen ja läiskimisen huomioiden Kultaisen palmun, Cannesin pääpalkinnon päätyminen Bakerille oli yllättävää mutta ei välttämättä epätoivottua. Komediat tai edes elokuvat, jotka sisältävät komediallisia elementtejä, saavat harvemmin tunnustusta. Tämä tosin tuntuu palkinnolta koko Bakerin uralle, sillä Anora ei ole parhain teoksensa.
Se on kuitenkin Mikey Madisonin toistaiseksi paras suoritus, joka nostaa riman melko korkealla myöhempää uraa ajatellen. Hän esiintyy, tappelee, kärsii ja lopulta myös murtuu, mutta koskaan hän ei anna itselleen lupaa luovuttaa. Anoran todella haluaa selviävän sekasotkusta, toisin kuin väsyneessä fantasiassa Richard Gerestä valkoisessa limousinessa.
Anora on jossain muodossa ollut tekeillä jo yli vuosikymmenen. Baker korosti sitä Cannesissa ilmiselvästä syystä – Anora saattaa olla ensimmäinen elokuva Venäjän Ukrainaan hyökkäämisen jälkeen, jossa on mukavia venäläisiä. Eivät toki kaikki, on vaikea tehdä oligarkista mukavaa, mutta he eivät ole sotarikollisia. Ryhmä päätyi työskentelemään venäläisnäyttelijöiden kuten Mark Eidelstein ja Hytti nro 6:n Yura Borisov kanssa, mikä saattaa johtaa Venäjän taiteelle ja kulttuurille asetettujen pakotteiden höllentymiseen jatkossa.
Jotkut ovat pitäneet sitä ongelmallisena, eikä Baker oikeastaan huomioinut käynnissä olevaa sotaa. Ehkä iloa ei voikaan löytää ihan kaikista karuista paikoista.
Marta Bałaga
Anora -elokuvan traileri
