Ansa Moskovassa

Dokumentti antaa lohduttoman kuvan nyky-Venäjästä. (Ikäraja K-12)

9.6.2022 10:00
MAA / / VUOSI GENRE ENSI-ILTA 10.06.2022

Venäläiset ovat aina eläneet pelossa, kertoo Anna Shishova dokumentissaan Ansa Moskovassa.

Shishova kertoo elokuvan alussa tarinan isoäidistään, joka poltti Stalinin hirmuvallan aikana kylpyhuoneessaan ulkomaisia kirjoja ja odotti salaisen poliisin koputusta ovelle.

Lapsena Shishova ei tuota pelkoa käsittänyt, mutta se on totta myös nyky-Venäjällä. Dokumentti Ansa Moskovassa kertoo, millaista totalitarismia Venäjän viranomaiset harjoittavat.

Dokumentin keskushahmo on moskovalainen Anja, joka vaikuttaa katsojan silmiin tavalliselta teini-ikäiseltä tytöltä. Biologian opinnoista haaveileva Anja liittyy internetissä keskusteluryhmään, jossa puhutaan paitsi eläimistä myös ajankohtaisista yhteiskunnallisista tapahtumista.

Uusi suuruus -nimisen ryhmän keskustelu siirtyy verkosta oikeisiin tapaamisiin, kun ryhmään liittyy mies, joka järjestää sille kokoontumistilat. Tapaamisissa kritisoidaan Putinin hallintoa ja suunnitellaan mielenosoituksia. 

Pian poliisi ilmestyy Anjan kotiin.  Hänet pidätetään syytettynä terrorismista. Anjaa ja muita ryhmän jäseniä uhkaa jopa kymmenen vuoden vankeustuomio. Alkaa pitkä ja raskas prosessi, jossa Anjan vanhemmat yrittävät hakea viranomaisilta oikeutta. Aiemmin Putinia tukeneista vanhemmista tulee yhteiskunnallisia aktivisteja. Anjan äiti ryhtyy nälkälakkoon.

Anjan ja hänen vanhempiensa lisäksi dokumentin merkittäväksi henkilöksi nousee salaperäinen Ruslan D. Hän tuntuu olevan Uusi suuruus -järjestön johtohenkilöitä, joka organisoi lentolehtisten jakamista ja Molotovin cocktailien valmistusta. Miehen todellinen motiivi on kuitenkin toimia ilmiantajana. Kyseessä näyttää olevan Anjalle ja hänen ystävilleen järjestetty ansa. Oikeusjuttu saa valtavasti huomiota, ja myös presidentti Vladimir Putin lupaa puuttua asiaan. 

Maineikkaasta moskovalaisesta VGIK-elokuvakoulusta valmistunut Anna Shishova on kuvannut ja saanut käsiinsä filmimateriaalia, joka näyttää millainen pelottava valta Venäjän viranomaisilla on. Anjan tilanne näyttää täysin toivottomalta ja epäoikeudenmukaiselta. Kun Anjan vanhemmat ruokkivat kanarialintuja häkeissään, katsoja näkee sen vahvana vertauskuvana.

Dokumentti on kuvattu Moskovassa, mutta elokuva ei ole saanut rahoitusta tai muutakaan tukea Venäjältä. Tuotantomaat ovat Norja, Kroatia ja Suomi. Suomesta tekijöinä mukana ovat muun muassa maineikas foley-artisti Heikki Kossi ja hänen työryhmänsä sekä leikkaaja Waltteri Vanhanen ja tuottajat Iikka Vehkalahti ja Satu Majava. 

Ansa Moskovassa on omistettu ihmisille, jotka ovat mahdollistaneet sen tekemisen eivätkä halua elää pelossa. Dokumentin antama kuva nyky-Venäjän tilasta on lohduton, vaikka lopussa pieni toivonpilkahdus näkyykin.

Jussi Huhtala

Ansa Moskovassa -elokuvan traileri

Lisää luettavaa