Asterix: Jumaltenrannan nousu ja tuho

1.4.2015 15:57
MAA / VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 03.04.2015

Ranskalaisbelgialainen 3D-tietokoneanimaatio Asterix: Jumaltenrannan nousu ja tuho perustuu yhteen parhaista Asterix-sarjakuvista. Julius Caesar on kyllästynyt yrittämään Rooman suurvaltamahtia vastaan kapinoivan pienen gallialaiskylän kukistamista voimakeinoin. Hän päättää kokeilla kierompaa keinoa, ja käskee rakentaa kylän lähistölle pienen roomalaisen kaupungin. Tarkoitus on, että naapurustoon muuttavat roomalaiset saavat supervoimia antavan taikajuoman avulla sotilaita vastustaneet gallialaiset sulautumaan valtakunnan elämäntapaan pelkällä läsnäolollaan.

Rakennusprojekti ei kuitenkaan etene, koska Asterix ja Obelix korjaavat orjajoukon metsänraivauksen jäljet Akvavitixin taikavoimien avulla. Lopulta he kuitenkin säälivät turhan urakan parissa raatavia orjia, ja kohta metsän keskelle on noussut kivisiä, roomalaistyylisiä kerrostaloja.

Pian alkaa vaikuttaa siltä, että Ceasarin kiero suunnitelma toimii, kun kylässä asioivat roomalaiset muuttavat gallialaiset turistirihkaman kaupustelijoiksi ja uusien tulokkaiden myötäilijöiksi. He myös omaksuvat roomalaisia käyttäytymis- ja pukeutumistapoja. Asterix, Obelix ja Akvavitix yrittävät keksiä keinoja kulttuuriuhkan karkoittamiseksi, mutta mikään ei tunnu purevan suurkaupunkielämän kovettamiin roomalaisiin.

Elokuva seuraa melko uskollisesti alkuperäistä sarjakuvaa, vaikka tuokin siihen muutamia ylimääräisiä sivujuonteita. Sovitus ei tavoittelekaan alkuteoksen 1960- ja 70-luvun vaihteen poliittisen tilanteen satiiria ja muita aikuisia ja yhteiskunnallisia koukkuja. Se on suunnattu nuoremmalle yleisölle, ja nostaa senkin takia yhdeksi päähenkilöksi roomalaisen pikkupojan. Ratkaisu toimii, koska yleisön nuorimmaiset arvostanevat elokuvan koheltavampaa toimintaa.

Kolmiulotteisuus on animaatiossa melko päälleliimattua. Se ei juurikaan näy kerronnassa, ja erityisesti harmittaa, ettei sitä hyödynnetä kuin satunnaisesti tilanteissa, joihin se sopisi hyvin: metsämaisemissa ja roomalaisen arkkitehtuurin esittämisessä. Muuten animaatio on hyvää eurooppalaista tasoa, josta amerikkalainen pikkutarkkuus puuttuu. Elokuvasta nähdään vain suomeksi dubattu versio, jossa muiden yli nousee Arttu Wiskari Obelixina.

 

Asterix: Jumaltenrannan nousu ja tuho -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa