Nyt Prime Videossa: Pinkkiä kerrakseen! Blondin kosto -komediaklassikko sai esiosasarjan 25 vuotta ilmestymisensä jälkeen

Heinäkuu käynnistyy mukavasti uutuussarjan kera. Alkuperäiselokuva ilmestyi 25 vuotta sitten, vuonna 2001.

Julkaistu:

Reese Witherspoonin klassikkokomedia Blondin kosto on saanut täysin uuden esiosasarjan. Ellen avauskausi onkin lisätty tänään keskiviikkona 1. heinäkuuta katseltavaksi Prime Video -suoratoistopalveluun.

Elle seuraa nimensäkin mukaan Witherspoonin ikonista hahmoa, Elle Woodsia, tämän lukioikäisyyden aikaan. Nimikkorooliin astuu uutuussarjassa Lexi Minetree. Kun tytön vanhemmat päättävät muuttaa koko perheen Los Angelesista Seattleen, hänen täytyy yrittää löytää oma paikkansa aivan uudessa kouluympäristössä.

Lue myös: “Stiflerin äiti” pyrki itsevarmasti Blondin kosto -elokuvan päärooliin – ”Tein tyhmästi”

Lue myös: Reese Witherspoon joutui mediamyllyyn – ”En usko että tietokoneet korvaavat ihmisyyden”

Kaikki sarjan ensimmäisen tuotantokauden kahdeksan jaksoa ovat kateltavissa saman tien. Sarja on jo uusittu valmiiksi myös kakkoskaudelle, jonka ilmestymisajankohta tulee tarkentumaan myöhemmin.

Witherspoon on toiminut sarjan vastaavana tuottajana. Alkuperäinen Blondin kosto -elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2001 – esiosan kuviot tapahtuvat kuusi vuotta alkuperäistarinan tapahtumia ennen, vuonna 1995.

Lue myös: Nyt Netflixissä: Naisen vastaajaviestit päätyvät ventovieraan puhelimeen – uudessa romkom-elokuvassa on kiintoisa premissi

Kurkista Ellen avauskauden virallinen traileri alta.

Youtube video