Babyteeth

GENRE ENSI-ILTA 04.06.2021 TÄHDET

Elämänmakuinen ja aito Babyteeth on parempi elokuva kuin sen juonikuvaus antaa ymmärtää. Eliza Scanlen loistaa pääroolissa, ja elokuva tarjoaa yhtä paljon naurun kuin itkunkin aihetta.

Shannon Murphyn esikoisohjaus Babyteeth vaikuttaa ensialkuun hyvinkin perinteiseltä elokuvalta nuoresta naisesta, joka on traagisesti kuolemassa vakavaan sairauteen. Kyseessä on väsynyt genre, joka yrittää puristaa katsojasta itkua vaikka sitten väkisin. Tähtiin kirjoitettu virhe ja Five Feet Apart ovat suosittuja esimerkkejä kyseisestä lajityypistä, eivätkä ne varsinaisesti ole huonoja elokuvia, mutta kukaan ei myöskään kaipaa lisää elokuvia samasta aiheesta.

Babyteeth on kuitenkin harvinaislaatuinen elokuva. Se on melankolinen, eikä sen loppu tule kenellekään yllätyksenä, mutta sen havainnot tapahtumista elokuvan alkutilanteen ja lopun välillä ovat merkittäviä. Murphy esittää nuoruuden tuskan kaikessa vakavuudessaan – silloinkin kun se on meille vanhemmille hieman höpsöä ja merkityksetöntä.

Elokuva seuraa vaikeasti sairasta Millaa, jonka yksitoikkoiseen elämään tulee vauhtia, kun hän sattumalta tapaa Moseksen junalaiturilla. Moses välittää huumeita, mutta Milla hullaantuu nuoren miehen vapauteen ja välinpitämättömään asenteeseen. Millan vanhemmat eivät ymmärrettävästi ole mielissään nuoren naisen ihastuksesta, mutta ovat voimattomia muuttamaan tämän mieltä.

Eliza Scanlen on monille tuttu Sharp Objects -sarjasta ja Greta Gerwigin upeasta Pikku naisia -elokuvasta. Pikku naisten Bethin ja Millan rooleissa on paljon samoja vivahteita, mutta siinä missä Pikku naisia on klassinen ja kaunis, Babyteeth on rosoinen ja aito. Milla on auttamattoman traaginen hahmo, mutta Murphy tuo hienosti esille myös tämän muut luonteenpiirteet. Milla on itsepäinen, impulsiivinen ja vapaa sielu, joka haluaa elää loput lyhyestä elämästään villisti ja täysillä.

Essie Davis ja Ben Mendelsohn ovat myös vakuuttavia Millan vanhempina. Erityisesti Mendelsohn, joka on viime aikoina tehnyt lähinnä naurettavia pahisrooleja (Ready Player One ja Rogue One), on äärimmäisen hyvässä vedossa ja muistuttaa, miksi hän on yksi tämän päivän mielenkiintoisimmista näyttelijöistä. The Babadook -elokuvassa hurmannut ja pelottanut Davis tuo rooliinsa juuri sopivasti äitimäistä hössötystä, ja Mendelsohnin ja Davisin kemiat kohtaavat hyvin. Parivaljakon valkokangasparisuhteessa on elämän makua, ja se tuntuu aidolta.

Myös Toby Wallace on suorastaan raivostuttavan mielenkiintoinen Moseksen roolissa. Moses on hahmo, jota on helppo vihata, mutta on myös yhtä helppoa ymmärtää miksi Milla tuntee vetoa häneen. Elokuva onkin parhaimmillaan, kun se sysää koko nelikon saman pöydän ääreen ja antaa näyttelijöiden pistää parastaan.

Vaikka Milla on ajoittain hahmona itsekäs ja luotaantyöntävä kaikessa välinpitämättömyydessään, elokuva koskettaa jotain aitoa Millan etsiessä ensimmäistä ja todenäköisesti viimeistä todellista rakkauttaan. Milla on hahmona huomattavasti aidompi ja samaistuttavampi kuin Tähtiin kirjoitetun virheen Hazel tai Five Feet Apartin Stella.

Rita Kaljenaisin käsikirjoitus perustuu hänen omaan näytelmäänsä, ja se onnistuu upeasti välttämään turhan teatraalisuuden. Näytelmiin perustuvat elokuvat ovat usein yksitoikkoisia ja rajoitteisia tapahtumapaikkojen osalta, mutta Babyteeth onnistuu luomaan kuvan oikeasta maailmasta, jossa hahmot elävät. Ohjaaja Murphy välttelee turhaa sentimentaalisuutta ja luottaa katsojan muistavan oman nuoruutensa tuskan ja pystyvän siten kuvittelemaan Millan tilanteen vakavuuden ja traagisuuden niin Millan kuin vanhempienkin näkökulmasta.

Murphyn ohjauksessa on jotain samaa kuin Andrea Arnoldin ja Lynne Ramsayn töissä. Babyteeth ei ole kaunisteltu versio elämästä syövän kanssa, mutta se onnistuu silti löytämään kauneutta ja siroutta pienissä hetkissä. Millan elämä saa pistoksen vauhtia ja vaarallisia tilanteita Moseksen myötä, mutta Murphy malttaa myös pysähtyä ihmettelemään elämän upeutta ja kuinka surullista mahtaa olla päästää siitä irti.

Babyteeth on myös hauskempi kuin sen uskoisi olevan; Murphy ja Kaljenais uskaltavat nähdä myös elämän hauskan puolen epätoivossakin. Nauru ei elämästä katoa silloinkaan kun syöpä iskee. Vaikka Babyteeth ei missään tapauksessa ole elokuva syövästä, se käsittelee elämää syövän varjossa kokonaisvaltaisesti ja empaattisesti.

Babyteeth on erittäin varma esikoisohjaus, ja lupaa Shannon Murphyn olevan seuraava suuri ohjaajatähti. Eliza Scanlen tekee upean ja pelottoman roolityön Millan roolissa, mutta yllättäen elokuvan sydämen muodostavat Mendelsohn ja Davis Millan vanhempien rooleissa.

Maria Lättilä