Bayoneta – Viimeinen isku

Alkoholi ja Suomen talvi nujertavat elämäniloa laadukkaassa suomalais-meksikolaisessa nyrkkeilydraamassa.

8.11.2018 13:09
MAA / VUOSI GENRE ENSI-ILTA 09.11.2018

Menneisyyttään Suomeen paennut meksikolainen ammattilaisnyrkkeilijä Miguel ”Bayoneta” Galindez (Luis Gerardo Méndez) on valinnut itseinhonsa lääkitsemiseen melko perisuomalaisen perinnetavan: alkoholin. Mutta mitä muutakaan täällä pimeässä pohjolassa tekisi kuin ryyppäisi itseään hitaasti hengiltä?

Oma perhe tyttärineen on jäänyt taakse. Ikävä on tietenkin kova, mutta historia kummittelee vielä pahemmin, joten kotiinkaan ei voi palata. Päivisin Miguel viettää aikansa Jyrkin (Ilkka Koivula) nyrkkeilysalilla valmentamassa Remua (Joonas Saartamo) ja iltaisin hän vetää kännit. Baaritiskin takaa löytyy Sarita (Laura Birn), jonka kanssa Miguel yrittää jonkinlaista seurustelusuhdetta.

Entisen nyrkkeilymestarin pitkäaikainen valmentaja (kulttiohjaaja Alejandro Jodorowskyn poika Brontis) on myös vielä kuvioissa mukana, ja yrittää parhaansa mukaan suojella synkkämielistä miekkosta. Miguelin pitää kuitenkin otella vielä yksi matsi, jotta voi kohdata demoninsa, kampittaa kärsimyksensä ja löytää pelastuksensa.

Alakuloinen, rosoinen ja melko verkkaisesti etenevä draama on suomalais-meksikolainen yhteistyö, joka kantaa mukavasti hedelmää. Suomalainen talvi on esitetty kuin metaforana masennukselle: jopa aurinkoisesta ja eksoottisesta Meksikosta saapunut ihminen sairastuu siihen. Se ei ole kovin kaunis kuva, mutta tummaan draamaan räntä ja pakkanen sopivat kuin nyrkkeilyhanska nyrkkiin. Voisi kuvitella, että etenkin Meksikossa näitä kuvaaja Guillermo Garzan loihtimia komeita kuvia osataan arvostaa.

Jos jostain pitää nurista, niin nyrkkeilyottelut on toteutettu hieman liian hektiseen tahtiin muuhun elokuvaan verrattuna. Nyt jää sellainen kuva, että ne ovat olleet jonkinlainen pakollinen paha tarinan kannalta. Kohtaukset on kuitenkin kuvattu erinomaisesti ja osumat tuntuvat katsomossa saakka, joten siinäkin mielessä niitä olisi ollut mukava nähdä hieman enemmän.

Bayoneta – Viimeinen isku on poikkeuksellisen laadukasta kotimaista (jos sitä sellaiseksi kehtaa kutsua) draamaa, joka luo kaikessa synkkyydessäänkin pientä lohtua pimeneviin iltoihin. Sopii erinomaisesti suomalaiseen mielenmaisemaan: ”Kun olet surusta sairas, soperrat pimeyteen: Tule, kuolema, kierrä kairas syvälle sydämeen!”, kuten Yrjö Jylhä aikoinaan runoili.

 

Bayoneta – Viimeinen isku -elokuvan traileri

Lisää luettavaa