Britt-Marie kävi täällä

Kuusikymppinen kotirouva jättää vuosikymmenien rutiininsa ja päätyy tuppukylään nuoriso-ohjaajaksi. Ilmiselvempien farssikuvioiden sijaan elokuva keskittyy sisäiseen kasvuun, mutta ei pyrikään muuksi kuin kevyeksi hyvän mielen ajankuluksi.

11.4.2019 15:38
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 12.04.2019

Vuosikymmenien ajan Britt-Marie on rakentanut päivänsä rutiinien turvallisuuden ja ruokasoodan kaiken puhdistavan voiman varaan. Kun hän tajuaa elämänsä tyhjyyden, hän tarttuu ensimmäiseen eteen tulevaan tilaisuuteen ja päätyy ränsistyvän taajamakaupungin romutusuhan alla olevaan nuorisotaloon ja toivottoman lapsijoukkueen jalkapallovalmentajaksi.

Fredrik Backmanin kirjaan ja Anders Frithiof Augustin siitä tekemään käsikirjoitukseen perustuva Britt-Marie kävi täällä on yksi niistä kevyistä draamakomedioista, joita ruotsalaiset tuntuvat pystyvän pyöräyttämään vaikka vasemmalla kädellä. Ohjauksesta vastaa näyttelijättärenä paremmin tunnettu Tuva Novotny, jonka vasta toinen pitkä elokuva Britt-Marie on. Nimihahmoa esittävä, aina hyvä Pernilla August on suomalaisittain tutuin nimi, mutta Britt-Marie on kauttaaltaan ympäröity hyvillä näyttelijöillä lapsista aikuisiin, ja Novotny ymmärtää antaa heille tilaa.

Britt-Marieta ei tarvitse sääliä, ja vaikka hän joutuu pois omista ympyröistään, myötähäpeä loistaa poissa olollaan. Pystyvä ja tarvittaessa topakka nainen löytää tavan olla oma itsensä uusissakin kuvioissa, ja kliseisen kasvu/muutostarinan sijaan kyseessä onkin ennemmin itsetunnon löytyminen siinä määrin, että omiin kykyihin ja mielipiteisiin uskaltaa luottaa.

Siltikään kyseessä ei todellakaan ole mikään uusia uria uurtava tarina. Identiteettikriisin ympärille kietoutuu valtava määrä vakavia elementtejä yhteiskunnallisesta eriarvoistumisesta ja syrjäytymisestä henkilökohtaisempiin menetyksen, alkoholismin ja perheongelmien teemoihin. Ne kuitenkin suuremmaksi osaksi unohtuvat sopivasti matkan varrella tai ratkeavat kuin itsekseen, koska kaikki ihmiset ovat fiksuja ja mukavia, kunhan pikkaisen pintaa raaputtaa.

Britt-Marie kävi täällä on siis kevytdraama, jossa omaperäisintä on päähenkilön ikä ja sukupuoli sekä ehkä ilmiselvempien loppukliseiden avoimeksi jättäminen. Se on parhaimmillaan mukiinmenevä hyvän mielen elokuva, eikä yhtään sen enempää – mutta ei missään tapauksessa yhtään vähempääkään.

 

Britt-Marie kävi täällä -elokuvan traileri

Lisää luettavaa