Changeling – Vaihdokas

9.1.2009 00:00
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 09.01.2009

Yksinhuoltajaäiti Christine Collins kokee 1920-luvun Los Angelesissa karmean kohtalon. Christinen ainoa lapsi Walter katoaa selittämättömästi, ja kun poika viimein kuukausien etsinnän jälkeen löytyy, hän on muuttanut kummasti muotoaan. Äiti tietää saaneensa väärän lapsen omansa tilalle, mutta poliisi vakuuttelee sitkeästi pojan olevan Walter ja väittää äidin kärsivän menetyksen aiheuttamasta traumasta. Christine ryhtyy vaikeaan taisteluun virkavallan epäinhimillisyyttä vastaan.

Changeling – Vaihdokas luottaa omaan totuusarvoonsa julistamalla olevansa ”true story”, ei ”based on a true story”. Kuten nähdään, totuus on taas kerran tarua ihmeellisempää.

Kahdeksaakymmentä ikävuotta lähestyvä ohjaaja Clint Eastwood on pintapuolisesti tarkasteltuna kulkenut urallaan pitkän tien machomiehestä feministiksi. Moni on jättänyt huomiotta, että Eastwood on ohjaustöissään esittänyt näkemyksellisiä naishenkilökuvia alusta alkaen. Naisen näkökulma on vähitellen noussut veteraanin tuotannossa korostettuun asemaan ja saavuttaa nyt lakipisteensä.

Kadonnutta lastaan kaipaavan äidin tuska on elokuvan alkupuoliskoa määrittävä tunnelma. On vaikea kuvitella äidille piinaavampaa tilannetta kuin se hetki, jolloin löydetty lapsi paljastuu vääräksi. Eastwood ja pääosassa vahvasti esiintyvä Angelina Jolie ilmentävät äidin tunnemyllerrystä erinomaisesti.

Äärimmäisen henkilökohtaisena alkava Changeling – Vaihdokas laajenee yhteiskunnalliseksi elokuvaksi. Poliisilaitoksen käyttäytyminen tuskaista äitiä kohtaan osoittautuu täysin häikäilemättömäksi. Poikaansa kaipaava äiti hankaloittaa oman julkisivunsa kiillottamiseen keskittyvän poliisin toimintaa siinä määrin, että nainen passitetaan mielisairaalaan ilman minkäänlaista tutkintaa. Vaikka kahdeksan vuosikymmenen kuluessa on tapahtunut paljon, viesti syvästi korruptoituneesta virkavallasta kurkottaa valitettavasti meidänkin aikaamme.

Vaikka tarina haarautuu moneen suuntaan, Changeling – Vaihdokas säilyttää henkilökohtaisen tasonsa. Christinen rinnalle nousee uusia näkökulmia ja pieniä, huolellisesti rakennettuja henkilökuvia. Jason Butler Harner näyttelee vakuuttavasti psykopaattia, mutta erinomaisista sivuosasuorituksista kaikkein tehokkaimman tekee Jeffrey Donovan nihkeänä byrokraattipoliisina. John Malkovichilla on totutun varmat otteet Christineä auttavana radiopastorina.

Changeling – Vaihdokas venyy pitkäksi, mutta ei jää laahaamaan missään kohtaa. Ylimääräisiä aineksia kevyesti kuorimalla elokuva olisi vielä rahtusen ytimekkäämpi ja terävämpi, vaikka sivujuonet tarinaan luontevasti ilmaantuvatkin. Kliimaksi on joka tapauksessa pienen odottelun arvoinen.

Mikko Elo

Lisää luettavaa