Latinalaisen Amerikan elokuva on henkilöitynyt viime vuosina vahvasti Meksikoon, josta on vyörynyt maailmalle Amores perrosin (2000), Ja äitiäs kans -hitin (2001) ja Isä Amaron rikoksen (2002) kaltaisia menestyksiä. Uusi brasilialainen elokuva on tehnyt tuloaan kuitenkin jo pitempään, oikeastaan heti siitä lähtien, kun maan tunnetuin ohjaaja Walter Salles ylsi kansainväliseen läpimurtoonsa hienolla Central Stationilla (1998). Salles on mukana myös nyt arvosteltavassa City of Godissa, tosin vain osatuottajan ominaisuudessa. Elokuvan todellinen tähti on sen ohjaaja Fernando Meirelles, joka on päästänyt käsistään yhden viime vuoden parhaista elokuvista.
[Johnny English] City of God on uskomattomalla taidolla ja voimalla toteutettu kuvaus Rio de Janeiron pahamaineisesta slummista ja sen nuorista asukkaista aina 1960-luvun lopusta 80-luvun alkuun. Jumalan kaupungiksi nimetty getto hengittää samassa rytmissä alueelle juurtuneen köyhyyden, rikollisuuden ja väkivallan kanssa. Huumeet ja murhat ovat iso osa jokapäiväistä arkea. Tähän päällepäin maanpäälliseltä helvetiltä vaikuttavaan paikkaan tutustuttuamme, alamme pikku hiljaa tutustua myös sen asukkaisiin.
Valokuvaajan urasta haaveileva Rocket toimii elokuvan kertojana ja käy läpi paikan verisen historian omalta kasvuajaltaan. Rocket esittelee meille hahmoja, ase kädessä kasvaneita poikia ja pojista kasvaneita gangstereita, jotka tulevat muokkaamaan geton elämää seuraavan vuosikymmenen ajan. Näitä hahmoja ovat muun muassa söötin nimen Li'l Z taakse piiloutuva verenhimoinen psykopaatti, joka on ehtinyt teurastaa jo tusinan ihmisiä ennen kymmenettä syntymäpäiväänsä. Li'l Z:n oikeana kätenä toimiva Benny on puolestaan diplomaatti, jota ilman koko getto olisi ajautunut täyteen jengisotaan jo aikoja sitten. Mukaan kuvioihin liittyy myös rauhaa rakastava ex-nyrkkeilijä Tyrmääjä-Ned, joka vedetään väkisin keskelle sitä kaikkea, mitä hän vihaa kaupungissaan.
Tosielämän tapahtumiin ja niiden pohjalta kirjoitettuun kirjaan perustuva City of God on suunnaton elokuvallinen tulkinta köyhyyden ja rikollisuuden toisiaan ruokkivasta suhteesta ja väkivallan lohduttomasta periytymisestä sukupolvelta toiselle. Meirellesin elokuva ei selittele mitään, sillä sen järkyttävät kuvat ja raa'at tunteet puhuvat kristallinkirkkaasti puolestaan. Elokuvan brutaali energia ja sen tapahtumien läpitunkeva voima tuntuvat ajoittain suorastaan heikottavalta. City of God heittää päin katsojan kasvoja sukupolvien verestä kostuneen rätin, jossa löyhkää geton katuojaan mädäntyneet elämätön lapsuus, kokematon ensirakkaus ja teurastettu tulevaisuus.
Meirellesin virtuoosimaisen ohjauksen, Bráulio Mantovanin ihailtavan tiiviin mutta samalla suunnattoman täyteläisen käsikirjoituksen ja César Charlonen huumaavan kuvauksen lisäksi ylistystä ansaitsee etenkin leikkaaja Daniel Rezenden häkellyttävä kuvallinen rytmitys, josta jo elokuvan ensimmäiset viisi minuuttia käyvät todellisesta mestaritaidonnäytteestä. Missä nämä kaikki mahtavat lahjakkuudet ovat tähän saakka piileskelleet?!
Myös näyttelijät tekevät loistavaa työtä. Ehkä siksi, että suurin osa heistä on aitoja nuoria juuri sieltä, missä elokuvan on määrä tapahtua. Meirelles kulutti kokonaisen vuoden castingiin ennen esituotannon aloittamista. Tuhansien ehdokkaiden läpikäynti kannatti, sillä City of God ei sisällä ainuttakaan näyttelijäsuoritusta, jossa ei tuntuisi jollain ahdistavalla tavalla tunteiden karu aitous ja niiden paino nuorissa kasvoissa.
City of God on kuvaus helvetistä ja enkeleistä samassa kaupungissa. Enkeleistä, jotka saavat siipien sijaan revolverin käteensä jo viisivuotiaana ja muuttuvat pirun pikku apulaisiksi. ”Röökaan ja imppaan, tapan ja ryöstän. Olen siis mies”, sanoo eräs tarinan nuorimmista enkeleistä vain hiukan ennen kuin saa luodin päähänsä. Ja Jumalan kaupunki jatkaa arkeaan…