Croodit

GENRE ENSI-ILTA 29.03.2013 TÄHDET

Kömpelön suomalaisen nimen saanut 3D-digianimaatio Croodit tarjoaa luolamiesmeininkiä koko perheelle.

Esihistoriallisiin maisemiin sijoittuva animaatio ei ole ideana uusi – itse asiassa kaikkea muuta. Croodit-elokuvan alkuasetelma tuo väistämättä mieleen klassikkoanimaation Kiviset ja Soraset sekä tuoreemman Ice Age -elokuvasarjan. Samaan lajityyppiin kuuluvat myös Maa aikojen alussa -elokuvat sekä Disneyn Dinosaurus. Yhteyksiä voi vetää myös pariin aikuisyleisön elokuvaan. Samankaltaiseen maailmaan sijoittuvat muun muassa Roland Emmerichin 10 000 BC ja Jean-Jacques AnnaudinTaistelu tulesta (1981).

Mutta mitkä ihmeen Croodit? Se tulee elokuvan esihistoriallisen perheen sukunimestä. Elämä neandertalilaisena metsästäjä-keräilijänä vaaroja vilisevässä primitiivisessä maailmassa on rankkaa. Se on itse asiassa niin rankkaa, että Croodit on elokuvan ainoa henkiin jäänyt perhe. Kaikki muut ovat kuolleet sukupuuttoon. Ei siis ihme, että perheen pää nimeltä Ugi yrittää suojella läheisiään parhaansa mukaan. Siinä riittää huolta, sillä pedot ovat jatkuva uhka, eikä etenkään perheen kapinoiva esikoistytär Eep usko kieltoja. Perheeseen kuuluu lisäksi Ugin vaimo, iäkäs mutta pirteä anoppi sekä pari pienempää lasta.

Kun maanjäristys tuhoaa Croodien kotiluolan, joutuu perhe etsimään uutta majapaikkaa oudosta uudesta maailmasta. Perheen isä saa lisää päänvaivaa, kun tytär ihastuu kohtaamaansa poikaan, jota nimitetään yksinkertaisesti Kundiksi.

Vaeltavan neandertalilaisperheen tarina ei ole erityisen omaperäinen. Croodit-perheen jäsenet ovat yksiulotteisia ja hieman tylsiä örisijöitä. Tutun oloinen Eep-tytär näyttää aivan kuin yhdistelmältä Urhea-elokuvan sankaritarta ja Shrekin prinsessa Fionaa. Isä-Crood on taas kuin Timo Soinin ja Jouni Hynysen risteytys, mutta siihen hauskuus jääkin.

Iso plussa tulee kuitenkin siitä, että Croodit on visuaalisesti kekseliäs ja näyttävä animaatio, joka sisältää taitavasti rakennettuja ja hengästyttävän vauhdikkaita kohtauksia. Sivuhahmotkin pelastavat paljon. Matkan varrella Croodit kohtaavat joukon mielikuvituksellisia otuksia kuten pelottavan mutta samalla vastustamattoman söpön sapelihammastiikerin, hännistään yhteen kasvaneet pikkunisäkkäät ja maalla liikkuvan valaan. Yksittäisistä kohtauksista kasvaa parhaimmillaan suorastaan psykedeelistä ilotulitusta, josta tulee mieleen Dumbon klassinen juoppohulluuskohtaus. Riemukkaan kekseliäät hetket vaihtuvat kuitenkin nopeasti mitäänsanomattomiin jaksoihin, joissa kehitellään rakkaustarinaa ja korostetaan perhearvoja latteasti.

Perheen isän alkuperäiseksi ääneksi on hieman hupaisasti valittu Nicolas Cage, ja Croodeja voikin sanoa Cagen parhaaksi elokuvaksi pitkään aikaan. Cagen roolin on suomalaisessa versiossa saanut Carl-Christian Rundman. Tyttären äänenä kuullaan Emma Stonea ja Iina Kuustosta.



Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Aiheeseen liittyvät elokuvat