Doctor Strange

GENRE , ENSI-ILTA 26.10.2016 TÄHDET

Marvelin elokuvauniversumiin esitellään uusi hahmo, kun Benedict Cumberbatch pukee päälleen levitaatioviitan. Doctor Strange, tohtori Outo, sai monen muun Marvel-sankarin tavoin alkunsa 1960-luvun sarjakuvissa. Mutanttigeenin tai tieteen tuomien voimien sijaan hänen voimansa ovat mystisiä. Ne ja niiden tuomat vastustaja erottavatkin hahmoa muista supersankareista.

Cumberbatch näyttelee vakuuttavalla tavallaan nerokasta ja oman arvonsa ymmärtävää neurokirurgia, jolla ei ole ongelmaa kohdella vähemmän taidokkaita ihmisiä alentuvasti ja nöyryyttää näitä julkisesti. Tohtorin elämä muuttuu, kun hän joutuu vakavaan onnettomuuteen, jossa hänen aikaisemmin vakaiden käsiensä hermosto vaurioituu.

Länsimaisesta lääketieteestä ei löydy apua, mutta Strange kuulee itämaisesta paikasta, jossa halvaantunut mies on parantunut. Hän matkaa maailman ääriin ja onnistu viimein löytämään etsimänsä. Omaan maailmankuvaansa jämähtänyt mies tuskastuu kuvitellessaan törmänneensä vain halveksimaansa uskomushoitoon. Hän joutuu kuitenkin toteamaan, että on olemassa myös mystinen astraalimaailma, jossa voi hallita mystisiä voimia – mutta jossa majailee myös vaarallisia olentoja.

Doctor Strange tuntuu koosteelta aikaisemmin nähdystä. Päähenkilö on kuin Iron Man -elokuvien omahyväinen playboy Tony Stark, joka saa supervoimia yrittäessään auttaa vain itseään, mutta oppii niiden arvon myös muiden auttamisessa. Velho-opisto on Tylypahka. Koko Strangen kehityskaari on geneerinen sankarin alkutarina, ja alkaa jo väsyttää, kuinka uusia kykyjään vasta opiskeleva hahmo saa heti ensimmäiseksi vastaansa maailman tuhoa haluavan kosmisen voiman.

Epämääräisen ulottuvuusölliäisen käsikassarana toimii opinahjonsa pettänyt velho. Mutta niin hyvä kuin Mads Mikkelsen on ja niin hauska kuin onkin katsoa kahden järeän kaliiberin näyttelijän mättävän toisiaan turpaan järkevän dialogin suoltamisen sijaan, ei kakkoskonnahahmossa ole tällaisen tarinan tarvitsemaa vaikuttavuutta.
Ulkoisesti todellisuutta vääntävä taikuus tuo mieleen Inceptionin, johon on lisätty kaleidoskooppiefektiä. Onneksi sitä käytetään toiston uhallakin koko ajan hurjempia muotoja sille antaen, joten siihen ei heti kyllästy.

Parhaimmillaan Doctor Strange on alkupuolellaan, kun elokuva malttaa käyttää yllättävän paljon aikaa hänen esittelemiselleen. Kaikki sitä seuraava, jonka pitäisi olla hahmoa supersankarina määrittelevää fantasiaa, on näyttävyydestään huolimatta vain epämääräistä efektivirtaa. Sen ainoa motivaatio tuntuu olevan pohjustaa loppua, jossa ohimennen todetaan, että elokuvassa esitelty esine on tärkeä joskus vuosien päässä odottavassa Avengers-elokuvassa.