Tarina Heathcliffin ja Catherinen intohimoisesta, tuhoon tuomitusta rakkaudesta on maailmankuulu. Juuri sille tarinalle Kate Bush omisti kappaleensa Wuthering Heights. Mutta kuka oli Humisevan harjun vuonna 1847 kirjoittanut Emily Brontë (1818–1848)?
Tähän kysymykseen etsii vastausta näyttelijänä paremmin tunnetun Frances O’Connorin esikoisohjaus Emily. O’Connor on paitsi ohjannut myös käsikirjoittanut elokuvan. Fiktiivinen tarina perustuu löyhästi Brontën elämäkertatietoihin, joita on säilynyt niukasti. Elokuvan voima onkin sen fiktiivisessä leikittelyssä. Emily maalaa katsojan eteen mahdollisia tapahtumia, jotka olisivat voineet innoittaa Brontëa kirjoittamaan kuuluisan romaaninsa.
Humiseva harju oli omana aikanaan kapinallinen goottiromaani, liian intohimoinen ja rohkea. Sellainen on myös O’Connorin elokuvan Emily, ikuisesti ulkopuolinen ja silti täynnä sisäisesti rikasta elämää. Ainoastaan tarinoita luodessaan Emily voi olla villi ja vapaa. O’Connorin Emily tekee kunniaa Emily Brontën perinnölle, hänen maailmankuululle romaanilleen ja sen hengelle.
Emilyä tulkitsee elokuvassa herkästi ja moniulotteisesti Sex Education -sarjan Maeve Wileyn roolista tuttu Emma Mackey, joka tavoittaa Emilyn mielialan vaihtelut ja mietteliään surumielisyyden. Emilyä kuvataan elokuvassa vetäytyväksi, masentuneeksikin. O’Connor ei silti piirrä Emilystä kuvaa traagisena taiteilijana, vaan tämän sopeutumattomuus nähdään enemmänkin seurauksena aikakauden naisen roolin ahtaudesta, johon Emily ei pysty taipumaan.
O’Connorin tarinassa Emily rakastuu perheen luona asuvaan kappalaiseen, William Weightmaniin (Oliver Jackson-Cohen). Kielletty suhde selittää elokuvassa sen, miksi kirjailija osasi kuvata niin taitavasti intohimoista, saavuttamatonta rakkautta ainoaksi jääneessä romaanissaan. Emily on aikakausidraama, jossa on raikas moderni otteensa. Seksiä kuvataan intiimisti ja kauniisti, Emilyn mielenliikkeitä nykypäivän ymmärryksen valossa.
Emily on kuvattu Yorkshiren upeissa maisemissa, nummilla, jotka piirtyvät unenomaisina taustalle. Ympäristöä on hyödynnetty tarinankerronnassa ja Emilyn sielunmaiseman kuvaamisessa. O’Connorin ratkaisu sekoittaa faktaa ja fiktiota jälkimmäistä painottaen on Emily Brontëlle omistetun elokuvan kannalta paras mahdollinen. Se juhlistaa sen mielikuvituksen voimaa, jonka varassa Brontë mestariteoksensa kirjoitti.
Susanna Bono