Fast & Furious 9

Aivotonta ryminää, halpaa käsikirjoittamista ja hauskaa läppää. Vuoden isoin leffa on täällä.

30.6.2021 00:19
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 30.06.2021

On aika selkeää mistä leffasarjasta on kyse, kun leffassa pysyy hyvin mukana ilman, että on katsonut yhtäkään sarjan viidestä edellisestä osasta. No, taisitte arvata jo, mutta syyllinen on hyvinkin epätasainen Fast & Furious -saaga, joka yllättäen onnistui tällä kertaa pitämään katsojansa hereillä ja kiinnostuneena elokuvan poukkoilevasta mutta kepeästä tarinasta.

Muistan vielä ajan, kun sarjassa oli oikeasti kyse autoilusta ja driftauskisoista. Niin ei ole ollut enää vuosiin, mutta kukaan ei ilmeisesti ole edes kohottanut kulmakarvaa asian suhteen. Nämä leffat tuottavat aivan järjettömiä määriä fyffeä, eikä katsojat tunnu valittavan sarjan suunnasta, joten antaa mennä vaan. Silti tuntuu omituiselta hypätä suoraan Tokyo Driftistä Fast & Furious 9:ään, jossa uskokaa tai älkää, mennään jopa avaruuteen.

Elokuvan ytimessä on tietenkin yhä perhe ja taito pyytää anteeksi. On siinä lisäksi myös niitä autoja ja rytinää, mutta hei – family is all that matters. Ei olekaan ihme, että leffan pahis on Vin Dieselin esittämän Domin pikkuveli, Jakob (John Cena). Cena tekee aika keskinkertaisen suorituksen, joka ei toisaalta eroa elokuvan hahmojen harmaasta massasta juuri mitenkään. Hahmoja on paljon ja yksikään ei ole viettänyt aikaa käsikirjoitusriihessä kahta minuuttia pidempään.

Olisi toki typerää väittää, etteikö hahmoja olisi varmasti rakenneltu sarjan aiemmissa elokuvissa, mutta kun otetaan vain tämä yksittäinen elokuva suurennuslasin alle, niin en näe siinä minkään tason hahmorakennusta. Nämä kaverit ovat valkokankaalla tasan viihdyttämässä, eikä niistä hahmoina mihinkään muuhun olekaan.

Ja siitä viihdyttämisestä puheen ollen. Ai että, miten voikaan elokuva olla näin typerän hauskaa katsottavaa. Autot räjähtelevät, leikittelevät painovoiman kanssa ja purskahtavat suuntaan tai toiseen absurdin tehokkaiden magneettien voimasta. Eihän touhussa ole oikeasti mitään järkeä, mutta se on niin hupaisaa ja näyttävää töllötettävää, ettei sen omanlaiselta charmilta yksinkertaisesti voi välttyä. Onko oikeasti parempaa viihdettä kuin hullut korvaa hellivät trapbiitit, muriseva Vin Diesel ja kovaa menevät autot. On varmasti, mutta ei tänä viikonloppuna!

Niklas Tirkkonen

Fast & Furious 9 -elokuvan traileri

Lisää luettavaa