Gagarine – kiertoradalla

Avaruusseikkailu ei saa katkottua jalat maan pinnalla pitäviä juuriaan.

6.10.2021 14:17
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 08.10.2021

Unelmointi astronautin ammatista saa uutta näkökulmaa tässä suloisessa ranskalaisdraamassa, jossa yksinäinen nuori poika luo aivan omanlaisensa todellisuuden selviytyäkseen tässä maailmassa. Valitettavasti hän ei pysty piileskelemään siinä enää kovin kauan, sillä hänen kotitalonsa on julistettu purettavaksi. Se on viranomaispäätös, joka uhkaa kaikkea, mitä poika on ikinä tiennyt ja tuntenut.

Elokuvan taustalla on todellinen rakennuskompleksi Pariisin laitamilla: Cité Gagarine. Jättirakennus sai nimensä neuvostoliittolaisen kosmonautin mukaan, ja se tuli tiensä päähän vuonna 2019. Sinne sijoittuva Gagarine on suoraviivaista sosiaalista draamaa, jossa on maagisen realismin kosketusta. Kun rakennuksen asukkaille yllättäen kerrotaan, että heidän kotinsa tuhotaan pian, heidän kamppailunsa on hyvin todellista ja koskettavaa. Yksi heistä jopa varastaa epätoivoissaan oman postilaatikkonsa säilyttääkseen edes yhden palasen koskemattomana.

Ohjaajapariskunta Fanny Liatard ja Jérémy Trouilh ehti tutustua rakennukseen ja siinä asuvaan yhteisöön ennen purkukoneiden saapumista, ja he kuvaavat niitä hellyydellä. Katsojana on silti kiitollinen, etteivät he mene täysin Ken Loacheiksi vaan tarjoilevat sen sijaan mielikuvituksellisuutta, joka pystyy tempaamaan mukaansa leijailemaan.

Tavallaan kyseessä on jälleen yksi sellainen näkökulma Ranskaan, jollaiset eivät aikaisemmin ole saaneet huomiota, eivät ainakaan eturivin elokuvissa. Nyt, esimerkiksi Les Misérablesin (2018) jälkijunassa Liatardin ja Trouilhin on löydettävä oma polkunsa, joka ei ole vain epäoikeudenmukaisuuden ja kärsimyksen osoittamista etuoikeutettuna ulkopuolisena. Niinpä, pelkän kurjuuden dokumentoinnin sijaan, kaksikko itse asiassa kohottaa katseensa taivaisiin.

Samoin tekee heidän päähenkilönsä Youri (kyllä, Gagarinin legenda selvästi elää edelleen hänen mukaansa nimetyn rakennuksen lapsissa), musta teini, joka on hylätty oman onnensa nojaan aikoja sitten. Sen sijaan, että hän muiden asukkaiden tavoin etsisi uutta paikkaa, hän yrittää paeta vielä rakennuksessa asuessaan. Kosmiset visiot ovat hänelle pakkomielle jopa siinä määrin, että se alkaa tuntua epäilyttävältä.

Elokuvan todennäköisesti koskettavimmat hetket liittyvät siihen, kun Youri tapaa potentiaalisen lemmenkohteen, Dianan. Nuorukaisen visioiden tyrmäämisen sijaan Diana päättää syleillä niitä. Youri on kuitenkin jääräpäinen tapaus, ja kun lopulta on selvää, ettei rakennuksella, jota hän epätoivoisesti yrittää korjata, ole enää mitään toivoa, hän kehittelee aivan oman suunnitelmansa. Se on odotetusti totaalisen älyvapaa – eikä vain siksi, että paikalle ilmaantuu itsekseen mumiseva Denis Lavant.

Elokuvassa on kyse kasvamisesta ja suuren maailman kohtaamisesta – ehkä jopa koko suuren galaksin. Se voi joskus olla pelottavaa, mutta ilmeisesti myös välttämätöntä. Jos jokin fantasia pitää käynnissä kunnes on valmis astumaan tyhjyyteen, siitä kannattaa pitää kiinni. Hieman toisin kuin Neil Armstrong erehtyi sanomaan: koko oman minuutensa muuttaminen on valtava askel yhdelle ihmiselle.

Marta Bałaga

Gagarine – kiertoradalla -elokuvan traileri

Lisää luettavaa